Kansainvälisen valuuttarahaston toimitusjohtaja Gita Gopinath kirjoittaa Financial Timesin mielipidekirjoituksessaan, että velkaantumisen jatkaminen olisi vakava virhe. Finanssipolitiikka on monessa maassa kestämättömällä pohjalla.
Gopinathin mukaan on mietittävä uudelleen, mitä hallitukset voivat tehdä. Valtiot eivät voi toimia ensikäden vakuuttajina kaikissa shokeissa.
– Pandemian tukitoimenpiteet kattoivat 23 prosenttia bruttokansantuotteesta kehittyneissä maissa ja 10 prosenttia nousevissa maissa. Eurooppalaiset taloudet käyttivät keskimäärin kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta suojaamaan kotitalouksia ja yrityksiä viime vuoden energiakriisiltä, Gopinath kirjoittaa.
Hänen mukaansa harvalla maalla on enää kykyä toistaa näitä toimenpiteitä.
Finanssipoliittisia sääntöjä on Gopinathin mukaan vahvistettava, jotta valtiot kykenisivät paremmin vastaamaan mahdollisiin shokkeihin. Hänen mukaansa tarvitaan uskottavat suunnitelmat ja prioriteetit siihen, mihin kohteisiin valtiot rahaa käyttävät.
– Yli sadalla maalla on finanssipoliittiset säännöt, mutta niistä poikkeaminen on yleistä, Gopinath toteaa.
Hän muistuttaa, että valtioiden tulojen on pysyttävä samassa tahdissa menojen kanssa. Tärkeänä keinona Gopinath mainitsee tehokkaan verotuksen ja verotuksen porsaanreikien tilkitsemisen.
Gopinathin mukaan ajat ovat vaikeat poliitikoille, sillä meneillään olevien shokkien vallitessa paine tarjota sosiaalista tukea ja tehdä rakenteellisia muutoksia on valtava. Tämä edellyttää sellaisten menojen priorisointia, jotka lisäävät kasvua sekä keskustelua tuottojen kasvattamisesta kestävän velkatason varmistamiseksi.





