Ukrainassa vapaaehtoisena taistellut Topi Huhtala sanoo Iltalehdelle, ettei ole yllättynyt Venäjällä saamastaan vankeusrangaistuksesta.
– Ei tästä mitään ennakkovaroituksia tullut. Ajattelin kyllä, että olisi edes jotenkin kysytty siihen istuntoon mukaan, mutta eipä näin käynyt, Huhtala sanoo IL:lle.
Venäläinen uutissivusto Tass kertoi, että Venäjän valtion tutkintakomitea on todennut todisteiden valossa Huhtalan syylliseksi rikoslain 359. pykälän 3. osan mukaiseen rikokseen. Se koskee palkkasoturin osallistumista aseelliseen konfliktiin.
Venäjällä palkkasoturit ovat kiellettyjä. Lakia kierretään Venäjällä esimerkiksi rekisteröimällä yksityisiä sotilasyrityksiä ulkomaille.
– Ihmettelen sitä, että minut on tuomittu palkkasotilaana, kun Venäjällä itselläänkin on sellaisia. Tässä vähän keksitään omia sääntöjä omaan leikkiin, Huhtala toteaa IL:lle.





