Kansainvälisen politiikan professori Carlo Masala esittelee teoksessaan Jos Venäjä voittaa mahdollisena pidetyn uhkakuvan, jossa Kreml päättää hyökätä vuonna 2028 Viroon ja miehittää Narvan kaupungin. Tästä huolimatta Nato ei sovella viidettä artiklaa kolmannen maailmansodan pelon vuoksi.
Kirjassa Ukraina on joutunut taipumaan rauhaan Venäjän ehdoilla, eikä Eurooppa ole toteuttanut lupauksiaan puolustuskyvyn vahvistamisesta. Yhdysvaltain huomio on samalla siirtynyt muualle. Länsimaiden heikkous johtaa Kiinan suurvalta-aseman vahvistumiseen.
Professori sanoo Iltalehdelle, että Naton 5. artiklan soveltaminen olisi todennäköisempää, jos Venäjä toteuttaisi laajan maahyökkäyksen esimerkiksi Puolaan. Rajoitettu operaatio Virossa ei välttämättä johtaisi tähän.
– Koskaan ei ole ollut takuita siitä, että lopulta tosipaikan tullen 5. artikla otettaisiin todella käyttöön, Carlo Masala toteaa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on koventanut puheitaan Venäjää kohtaan ja uhannut Moskovaa massiivisilla tariffeilla ja pakotteilla. Masalan arviot on annettu ennen tätä linjanmuutosta.
Saksan ulkomaantiedustelupalvelu BND:stä varoitettiin kesäkuussa, että Vladimir Putinilla olisi halua kokeilla Naton 5. artiklan pitävyyttä. Laajamittaisen ilma- tai maahyökkäyksen sijasta Viroon voitaisiin lähettää ”pieniä vihreitä miehiä”, kuten Krimille vuonna 2014. Operaation näennäinen tavoite olisi suojella ”sorrettua” venäläisvähemmistöä.
BND:n johtaja Bruno Kahl sanoi Tagesspiel-lehdelle, että tällaisista suunnitelmista on tiedustelutietoa.
Carlo Masala huomauttaa, että perinteisessä sodankäynnissä Venäjän kanssa olisi mukana riski ydinsodasta.
– Enhän väitä, että Venäjä käyttäisi ydinasetta, mutta konventionaalisessa yhteenotossa Venäjän kanssa pitäisi ottaa huomioon myös tämä komponentti. Ja se on jotain, mitä monet maat ja yhteiskunnat pelkäisivät, professori sanoo IL:lle.
Hän uskoo Suomen olevan paremmassa turvassa, koska maassa ei ole rajakaupunkia, jossa olisi suuri venäjänkielinen vähemmistö. Kirjassa Kreml pohtii hyökkäystä Suomeen, mutta arvioi sen olevan liian riskialtista.





