IL: Näin eduskunta alkaa säästää energiaa

Merkittävimpänä toimena lämmityksen pienentäminen.
Myös eduskunta ryhtyy säästämään energiakuluissa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Myös eduskunta ryhtyy säästämään energiakuluissa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo Iltalehdelle eduskunnan tavoittelevan kokonaisuudessaan 70 000 euron säästöjä talvikauden kaukolämmöstä ja sähköenergiasta.

Merkittävimpänä säästötoimenpiteenä on lämmityksen pienentäminen. Esimerkiksi ulkoportaiden lämmitys poistetaan osittain tai kokonaan ja huonelämpötiloja lasketaan asteella. Myös pysäköintitilojen lämpötilaa lasketaan ja yleisvalaistuksen päälläoloaikoja lyhennetään.

Eduskunnan sauna- ja uimatilat joutuvat myös säästötoimenpiteiden alle.

– Meillä on energiansäästökiukaat, ja tuon kokoinen kiinteistö kun eduskunnan kaikki talot ovat, kyllä siellä energiaa muualle kuluu. Mutta noin periaatteen vuoksi nekin otettiin säästölistalle, Rauhio toteaa.

Saunojen käyttöaikaa lyhennetään ja osa niistä suljetaan kokonaan. Uima-altaan veden lämpötila puolestaan lasketaan 28 asteesta 26:een.

Vadim Jermolajev jatkoi liiketoimintaansa Krimillä sen jälkeen, kun Venäjä oli vallannut sen. Ukraina asetti häntä vastaan pakotteita vuonna 2023.
Ukrainan drooni-iskut ovat aiheuttaneet polttoainekriisin.
Ekonomistin mukaan talouden tilannekuva on muutamassa viikossa muuttunut valoisammaksi.
Mainos