Alkuviikoksi povatun supermyrskyn ajankohta on jälleen muuttumassa, uutisoi Iltalehti. Vielä aikaisemmin viikonloppuna rajuilman ennustettiin iskevän myöhään maanantaina, mutta nyt pahimpien kelien odotetaan osuvan vasta tiistaina.
– Uusien ennusteiden mukaan voimakkain myrsky saattaakin jäädä enemmän tiistain puolelle, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen Il:lle.
Keränen kehottaa nyt miettimään ulkona liikkumisen tarvetta tiistaina. Riskeinä ovat niin puita kaatavat tuulet kuin ajoittaiset voimakkaat ukkoskuurot, meteorologi kertoo. Ilmatieteen laitos on antanut varoituksia koko maahan.
Foreca on luonnehtinut alkuviikon myrskyä yhdeksi 2000-luvun voimakkaimmista rajuilmoista. Vaikka myrsky näyttää todennäköiseltä, on tilanne vaikeasti ennustettavissa, toteaa meteorologi Keränen. Myrskyn lopullisista vaikutuksista ei ole tietoa, kuten ei myöskään ukkoskuurojen laajuudesta.
– Ilmakehässä on jonkin verran estoa, joka täytyy voittaa, jotta ukkosia pääsee syntymään, Keränen kertoo.
Forecan arvion mukaan alkuviikkona kannattaa varautua erittäin rajuihin ukkoskuuroihin ja jopa ”intensiiviseen salamointiin”.