Milloin ja miten Suomen velkaantuminen pitäisi kääntää laskuun? Entä miten uskottavia avauksia poliitikoilta on tullut?
Verkkouutiset haastatteli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) toimitusjohtajaa Aki Kangasharjua, tutkimuslaitos Laboren johtajaa Mika Malirantaa sekä Helsingin yliopiston taloustieteen professoria Niku Määttästä.
Ekonomistit jakavat näkemyksen siitä, että Suomen talouspolitiikka tarvitsee nyt pitkän aikavälin suuntaviivat.
Niku Määttäsen mielestä tärkeintä ei ole se, milloin velkaantuminen kääntyy laskuun, vaan sellaisten päätösten tekeminen, jotka uskottavasti vahvistavat julkista taloutta pitkällä aikavälillä.
Suomea ei uhkaa hänestä ”välitön velkakriisi”, mutta sen sijaan monien peruspalvelujen rahoittamisessa on vaikeuksia jo nyt. Ja tilanne on vain vaikeutumassa väestön ikääntyessä.
– Itseäni ei huoleta niinkään velkaantumisura nyt tai lähivuosina, vaan enemmänkin yhä pitkän aikavälin kestävyys. Miten varmistamme, että rahat riittävät niihin palveluihin, joita useimmat kansalaiset pitävät kaikkein tärkeimpinä, Määttänen katsoo.
Aki Kangasharju yhtyy valtiovarainministeriöstä esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan taloutta tulisi sopeuttaa 10 miljardilla eurolla kahden vaalikauden aikana.
– Julkisen talouden tasapainoa ei saavuteta pienellä pyrähdyksellä, vaan tarvitaan pidempiaikainen ohjelma. Kun velkaa on paljon ja väestö ikääntyy, menopaineet ovat vain kasvussa, korostaa Kangasharju.
”Tätä ei yhdellä hallituskaudella ratkaista”
Mika Maliranta katsoo, että Suomessa velan suhde bruttokansantuotteeseen on kansainvälisessä vertailussa yhä ”kohtuullinen”.
– Tilanne ei ole akuutti, mutta niin vakava, että siinä riittää työsarkaa tuleviksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Tärkeintä on, että Suomessa pystytään tekemään uskottava, kestävä ja laajasti hyväksytty ohjelma, jolla rakenteellista alijäämää ryhdytään johdonmukaisesti korjaamaan. Tätä ei yhdellä hallituskaudella ratkaista, vaan tämä tulee olemaan lukuisten tulevien hallitusohjelmien kestoaihe.
Miten iso osa sopeutuksesta pitäisi tehdä veronkorotuksin, menoleikkauksin tai rakenneuudistusten kautta?
Maliranta ei suostu ottamaan kantaa keinoihin tai niiden osuuksiin:
– On poliittinen valinta, missä määrin käytetään kokonaisveroasteen nostoa, menoleikkauksia ja uskottavia rakenteellisia uudistuksia, jotka sitten parantaisivat tätä julkista taloutta. Taloudellinen ja poliittinen realismi on varmasti se, että näitä kaikkia tarvitaan.
– Näistä olisi hyvä sopia kokonaisuutena. Se olisi olennaisempaa kuin, että yksittäisistä menetelmistä käydään huutokauppaa julkisuudessa, hän jatkaa.
Aki Kangasharju ei lämpene verojen korotuksille:
– Suomessa, jossa verotus on jo lähtökohtaisesti kireää, mitä enemmän kiristämme veroja, sitä vaikeammaksi talouskasvun kiihdyttäminen käy. Nämä lyövät toisiaan näpeille.
– Rakenneuudistusten ajatushan on nopeuttaa talouskasvua. Olen laskenut, että jos pystyisimme näin kiihdyttämään talouskasvua 0,3 prosenttiyksiköllä vuosittain kahden vaalikauden ajan, tarkoittaisi se kahdeksan vuoden päästä viisi miljardia pienempää alijäämää, hän jatkaa.
Entä minkälaisilla rakenneuudistuksilla tämä onnistuisi?
– Tarvitsisimme tuottavuuden kasvua, työpanoksen kasvua, esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamista, lisää maahanmuuttoa, tutkimus- ja kehittämistoiminnan kannustimia, vastaa Kangasharju.
”Valintoja pitäisi tehdä”
Kevään vaaleihin on aikaa alle puoli vuotta, mutta poliitikot ovat vältelleet puheita menoleikkauksista. SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marin linjasi puoluevaltuustossa, että julkista taloutta pitäisi vahvistaa talouskasvua ja työllisyyttä parantamalla. Häntä on arvosteltu konkreettisten keinojen puutteesta.
– No siinäpä se. En havainnut, että siinä olisi tuotu esiin varsinaisesti keinoja, millä talouskasvua saataisiin kiihtymään. Koulutustason nosto, josta hän puhui, toki nopeuttaa talouskasvua pitkällä aikavälillä, kommentoi Kangasharju.
Määttänen toivoo yleisellä tasolla, että poliittinen keskustelu olisi enemmän keskustelua ”priorisoinneista”:
– Toivoisin, että voisimme käydä nykyistä avoimempaa keskustelua siitä, mistä voisimme kenties leikata ja totta kai samoin myös veronkorotuksista. Valintoja pitäisi tehdä ja rohkeiden poliitikkojen käydä tästä keskustelua.
– Vaalikeskusteluissa peräänkuulutetaan usein julkisen talouden vahvistamista, mutta keinot jäävät epämääräisemmiksi. Äänestäjien ei myöskään kannattaisi heti suuttua jostain leikkausehdotuksesta, vaikka se vähän itseä koskisikin, hän katsoo.
– Hyvinvointivaltiota voi puolustaa myös ehdottamalla leikkauksia vähemmän tärkeänä pitämiinsä palveluihin tai tulonsiirtoihin, Määttänen huomauttaa.
Mika Maliranta ymmärtää poliitikkojakin:
– En ihmettele, ettei poliitikoilta tule välttämättä konkreettisia esityksiä, koska kyseessä on paketti. Jos kysytään kantaa välineeseen A, suhtautuminen siihen riippuu, mitä päätetään B:stä tai C:stä.
– Demokratian toiminnan kannalta tämä on tietysti myös (äänestäjän) kuluttajansuojakysymys. Toivoisin, että puolueet kertoisivat painopistealueista ja yleislinjasta, miten ne suhtautuvat veroasteen korottamiseen tai sitten menoleikkausten puolella ainakin jollain tarkkuudella, minkälaisia toimia ne painottaisivat, hän katsoo.
Menoleikkaus vai rakenneuudistus?
Pitkällä aikavälillä vaikuttavista toimista Niku Määttänen kannattaa eläkeuudistusten jatkamista ja esimerkiksi tutkintojen suorittamiseen tai ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan liittyvien eläke-etuuksien leikkaamista.
Entä ovatko ansiosidonnaista työttömyysturvaa rajoittavat toimet menoleikkauksia vai rakenteellisia uudistuksia? Ekonomistienkin välillä tästä näyttäisi olevan näkemyseroja?
– Minusta ne ovat molempia. Monen työttömän näkökulmasta se on ilman muuta leikkaus, ja tarkoittaahan se vähemmän tulonsiirtoja. Samalla on perusteltua ajatella, että se vahvistaa uudelleen työllistymisen kannustimia ja parantaa siten työllisyyttä ainakin hieman. Eli siinä mielessä se on rakenneuudistus, katsoo Määttänen.
