Terroristijärjestö Hamasin iskut Israeliin ja Israelin oikeutetut sotilaalliset vastatoimet saattavat amerikkalaisprofessori Andrew Michtan mukaan johtaa laajempaan alueelliseen konfliktiin.
Iskujen ajoitus saattaa hänen mielestään kytkeytyä siihen, että Washingtonissa käydään parhaillaan keskustelua Yhdysvaltain ulkopolitiikan tulevista painopisteistä. Jotkut haluaisivat maan keskittyvän yhä selvemmin Intian valtameren ja Tyynenmeren alueeseen, toiset korostavat Ukrainan pitkäjänteistä tukemista.
– Syvenevä konflikti, jossa vastakkain ovat maailman demokratiat Yhdysvaltojen johdolla sekä Venäjän, Kiinan ja Iranin tosiasiallisesti muodostama liittouma teki sen, mitä Lähi-idässä nyt tapahtuu, ei vain mahdolliseksi vaan myös todennäköiseksi, Atlantic Council -ajatushautomon johtotehtävissä Washingtonissa toimiva Michta sanoo City Journal -lehden julkaisemassa artikkelissa.
– Israeliin kohdistunut hyökkäys liittyy Ukrainassa käynnissä olevaan sotaan ja Indopasifisella alueella puhkeamassa olevaan alueelliseen sotaan. Tämän mittakaavan hyökkäys ei olisi voinut tapahtua ilman vahvaa ulkopuolista tukea sekä ase- ja ampumatarviketoimituksina että lupauksena poliittisesta tuesta, hän toteaa.
Venäjän, Iranin ja Kiinan etujen mukaista on hänen mukaansa laajentaa toiminta-aluettaan ajankohtana, jolloin Ukrainalle annettava apu on jo pitkälti tyhjentänyt länsimaiden ase- ja ampumatarvikevarastot ja alkanut horjuttaa niiden päättäväisyyttä.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Michta on toiminut muun muassa George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaanina ja professorina Yhdysvaltain laivastoakatemiassa.
Opetuksia lännelle
Hamasin toteuttama verilöyly herättää Michtan mukaan useita kysymyksiä, joihin Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten on kyettävä vastaamaan mahdollisimman pian. Ensimmäinen kysymys koskee hänen mukaansa hyökkäyksen laajuutta ja sitä, kuinka Hamasin raketti-iskut ylittivät ajoittain Israelin ilma- ja ohjuspuolustuksen torjuntakyvyn.
– Tämä osoitti, että massiiviset lennokki- ja ohjusiskut eivät rajoitu vain Ukrainan sotaan: massahyökkäykset voivat päihittää kehittyneimmänkin puolustuksen, hän sanoo.
Opetus on hänen mukaansa se, että vaikka täsmäaseiden merkitystä on viime vuosikymmeninä korostettu, massa on nykyaikaisessakin sodankäynnissä yhä avainasemassa.
Toiseksi kysymys on hänen mukaansa Lähi-idän mahdollisesta ajautumisesta laajempaan sotaan, jossa Iran voisi ottaa keskeisen roolin.
– Meidän olisi näin ollen vihdoin lopetettava hössöttäminen siitä, miten akuutti uhka Yhdysvaltoihin ja muihin demokratioihin nyt kohdistuu useilla eri näyttämöillä. Aikaa valmistautua laajempaan sotaan on paljon vähemmän kuin monet Yhdysvaltojen poliittisessa yhteisössä näyttävät kuvittelevan, hän toteaa.
Keskeistä tässä asetelmassa on hänen mukaansa se, kuinka kauan Venäjältä kestää koota uudelleen Ukrainassa merkittäviä tappioita kärsineet maavoimansa ja miten paljon aikaa Kiina katsoo tarvitsevansa kyetäkseen hyökkäämään Taiwaniin.
– Aikaikkuna on mielestäni pikemminkin kahdesta kolmeen vuotta, ei viidestä seitsemään, kuten eräät tutkijat ovat väittäneet, hän varoittaa.
Valtion tärkein tehtävä
Hamasin hyökkäys Israelia vastaan korostaa Michtan mukaan osaltaan myös sitä, että ase- ja ampumatarviketeollisuuden tuotanto- ja varastointikapasiteetin merkittävällä lisäämisellä on jo kiire. Johtopäätöksiä olisi pitänyt hänen mielestään tehdä jo Venäjän hyökättyä Ukrainaan, mutta viimeistään nyt on niiden aika.
– Viimeinen ja olennaisin seikka, joka liittyy suurvaltakilpailun mahdolliseen laajentumiseen Lähi-itään, on se, että meidän ei enää pitäisi puhua strategisista prioriteeteistamme pelkästään arvojen ja ihanteiden näkökulmasta, sillä ne eivät saa vastakaikua kansalaisten keskuudessa, Michta sanoo.
Normatiiviset käsitteet, kuten ”sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen puolustaminen” jäävät hänen mukaansa helposti liian abstrakteiksi ja etäisiksi. Siksi poliittisten johtajien olisi palattava puhumaan suoraan geostrategian peruskysymyksistä, kuten liittoumien rakenteesta, joukkojen sijoittelusta ja kriittistä sotanäyttämöistä.
– Viimeisten 30 vuoden aikana olemme nähtävästi unohtaneet sen yksinkertaisen tosiasian, että kansallinen turvallisuus on edelleen valtion perustavanlaatuisin tehtävä. Ilman sitä meillä ei ole vapautta valita poliittista järjestelmäämme, arvojamme eikä tietämme taloudelliseen vaurauteen, hän painottaa.