Maailmankuulu amerikkalainen taloustieteilijä Nouriel Roubini ennustaa, että kryptovaluutat romahtavat ja luvattu ”kryptovallankumous” päättyy pettymykseen.
Roubini tunnetaan nimellä ”Tohtori Tuho”, joka ennusti vuoden 2008 finanssikriisin.
Hänen mukaansa Bitcoinin ja muiden kryptojen viimeisin syöksy on jälleen muistutus siitä, ettei kyse ole vakaasta turvasatamasta.
Roubini kirjoittaa sivuillaan, että kryptomyönteisyys nousi uuteen huippuun Donald Trumpin palattua Valkoiseen taloon. Trump purki laajasti kryptosääntelyä, ajoi stablecoineja koskevia lakihankkeita ja markkinoi itsekin kryptohankkeita. Kryptopiireissä tätä pidettiin uutena aamunkoittona, ja Bitcoinia markkinoitiin turvasatamana, jonka hinnan väitettiin nousevan jopa 200 000 dollariin.
Todellisuus on Roubinin mukaan ollut päinvastainen. Kulta on kallistunut voimakkaasti geopoliittisten riskien kasvaessa, mutta Bitcoin on laskenut ja käyttäytynyt kuin riskinen sijoituskohde. Hänen mukaansa kryptot eivät suojaa epävarmuudelta.
– Bitcoinin kutsuminen ”digitaaliseksi kullaksi” on humpuukia, Roubini katsoo.
Roubinin mukaan Bitcoinin tai minkään muun kryptovälineen kutsuminen ”valuutaksi” on aina ollut huijausta. Se ei ole laskentayksikkö, skaalautuva maksuväline eikä vakaa arvonsäilyttäjä
– Vaikka El Salvador teki Bitcoinista laillisen maksuvälineen, se kattaa alle 5 % tavaroiden ja palveluiden maksuista. Krypto ei ole edes omaisuuserä, sillä sillä ei ole tulovirtaa, funktiota eikä teollista tai reaalimaailman käyttöä (toisin kuin kullalla ja hopealla).
Ainoaksi jokseenkin hyödylliseksi Roubini nimeää stablecoinit. Ne ovat kryptovaluuttaa, jonka arvo on sidottu johonkin fiat-valuuttaan. Käytännössä se on yleensä Yhdysvaltain dollari. Valtaosa niiden niin sanotuista lohkoketjuratkaisuista on kuitenkin hänen mukaansa todellisuudessa keskitettyjä ja luvanvaraisia, eivätkä ne poikkea ratkaisevasti perinteisestä digitaalisesta rahoituksesta.
Roubini suhtautuu erityisen kriittisesti Yhdysvalloissa hyväksyttyyn GENIUS-lakiin. Hänen mukaansa se avaa tien uudelle vapaapankkikokeilulle, jossa stablecoinit toimivat pankkien tavoin ilman pankkisääntelyn turvaverkkoja, kuten talletussuojaa tai keskuspankkirahoitusta. Tämä voi hänen mukaansa altistaa järjestelmän paniikeille ja pankkipaon kaltaisille ilmiöille.
Lisäksi Roubini varoittaa korollisista stablecoineista, joita kryptoteollisuus ajaa. Hänen mukaansa ne uhkaavat murentaa pankkijärjestelmän perustan sekoittamalla maksujärjestelmän ja luotonannon toisiinsa. Vaihtoehdot ovat hänen mukaansa joko koko rahoitusjärjestelmän radikaali uudistus tai stablecoinien koronmaksun kieltäminen.
Roubini päättää arvionsa varoitukseen, että kryptoteollisuuden vaikutusvalta ja poliittinen ymmärtämättömyys rahajärjestelmän perusteista voivat johtaa vakavaan rahoitus- ja talouskriisiin. Hänen mukaansa päättäjien tulisi puuttua riskeihin ajoissa ennen kuin seuraukset käyvät hallitsemattomiksi.





