Sitä mukaa kuin Ukrainassa paljastuu yhä laajamittaisempia ja hirvittävämpiä venäläisjoukkojen toteuttamia julmuuksia, voimistuvat vaatimukset kaikkien vastuullisten saattamisesta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Samaan aikaan moni kuitenkin ajattelee, että todelliset syylliset ja varsinkin Vladimir Putin pääsevät kuin koira veräjästä.
Aiempien korkean profiilin sotarikostapausten parissa työskennellyt entinen amerikkalainen huippuvirkamies Thomas S. Warrick näkee tilanteen toisin.
– Yhdysvaltain ulkoministeriön sotarikostoimiston edustajana vuosina 1997–2001 kuulin lukemattomia kertoja, että Slobodan Milosevicin, Radovan Karadzicin ja Ratko Mladicin tai kansanmurhaan osallistuneiden ruandalaisten ja Saddam Husseinin kaltaisia sotarikollisia ei koskaan saatettaisi oikeuden eteen. Lopulta he kaikki kuitenkin päätyivät sinne. Sitä on pidettävä opetuksena, Warrick sanoo Atlantic Council -ajatushautomon artikkelissa.
– Euroopassa tehtiin sotarikoksia nyt paljastuneessa mittakaavassa viimeksi 1990-luvulla Balkanilla, mikä johti entisen Jugoslavian alueen tilapäisen kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamiseen ja paljon myöhemmin pysyvän kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamiseen. Monet ovat unohtaneet, miten kiistanalaisia nämäkin hankkeet alun perin olivat, hän toteaa.
– Monen pikainen reaktio silloin, kuten nytkin, oli olettaa, että sotarikoksiin syyllistyneitä ei koskaan saataisi oikeuden eteen. Venäjän veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa ja Ukrainan tarve tehdä lopulta rauha Moskovan kanssa esitetään toisinaan perusteluina sille, miksi Venäjän sotarikoksia Ukrainassa ei koskaan saataisi käsiteltyä.
Warrick on tehnyt pitkän virkamiesuran Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon ja sisäisen turvallisuuden ministeriön merkittävissä tehtävissä. Nykyisin hän toimii Atlantic Councilissa strategian ja turvallisuuden tutkijana.
Kauaskantoisia vaikutuksia
Kokemukset aiemmista sotarikostapauksista ovat Warrickin mukaan tuottaneet kolme keskeistä opetusta.
– Tarvitaan ensinnäkin kansainvälistä sinnikkyyttä, jotta Ukrainan sotarikoksista vastuulliset saadaan oikeuden eteen. Niin tapahtui Balkanilla ja Ruandassa, joissa hallitukset ja kansalaisjärjestöt yhdessä sotarikosten uhrien kanssa vaativat oikeutta ja ponnistelivat rikoksentekijöiden jäljittämiseksi, hän sanoo.
– Toiseksi – sitkeys voi tuottaa tuloksia. Kesti vuosia kerätä riittävät resurssit monien Balkanin sotarikoksista vastuullisten saamiseksi oikeuden eteen. Vapaassa Irakissa taas Saddam Hussein tuomittiin vuonna 2006 ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista, joista osa oli tapahtunut lähes kolmekymmentä vuotta aiemmin, hän toteaa.
Kolmantena näkökohtana hän tuo esille sen, kuinka laajakantoisia seurauksia edesvastuun vaatimuksella voi tietyissä tilanteissa olla. Kukaan ei olisi kyennyt etukäteen ennakoimaan, että
syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskut New Yorkiin ja Washingtoniin voisivat johtaa Irakiin tehtävään hyökkäykseen huhtikuussa 2003.
Oikeus toteutuu lopulta
Venäjän joukkojen Ukrainassa tekemien sotarikosten koko laajuus ja yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossa, mutta niiden dokumentointi on Warrickin mukaan kansainvälisen rikostuomioistuimen tutkijoiden, YK:n, kansalaisjärjestöjen ja Ukrainan omien viranomaisten toimesta jo täydessä käynnissä.
– Keskeiset tosiasiat, joilla komentovastuu – mukaan lukien Putinin itsensä vastuu – kyetään todistamaan, ovat todennäköisesti jo Ukrainan hallituksen ja länsimaisten tiedustelupalvelujen käsissä, hän sanoo.
– On tärkeää, että ne, jotka ovat valmiita sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, saavat yksiselitteisen viestin siitä, että heidän on oltava alati varuillaan. Se saattaa estää osaa heistä syyllistymästä uusiin rikoksiin Venäjän sodan Ukrainassa yhä jatkuessa, hän toteaa.
– Kokemus opettaa, että voimme odottaa lisää paljastuksia Venäjän sotarikoksista tulevina viikkoina, kun uusia Ukrainan alueita vallataan takaisin. Tämän pitäisi tehostaa ponnistuksia todisteiden keräämiseksi ja osoittaa, että vielä koittaa edesvastuun aika. Kokemus opettaa myös sen, että lopulta oikeus toteutuu.