Helsingistä itärajan suuntautuva linja-autoliikenne loppuu tänään äkillisesti, Helsingin Uutiset kertoo.
Syynä on hallituksen eilinen päätös sulkea osa itärajan rajanylityspaikoista. Ensi yöstä alkaen Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat suljetaan.
HU:n mukaan venäläiset linja-autoyhtiöt ovat liikennöineet päivittäin noin kymmenen vuoron voimin Kampin terminaalista Helsinki-Vantaan lentoaseman, Karhulan ja Vaalimaan kautta Pietariin. Aiemmin osa vuoroista on pysähtynyt myös Viipurissa.
Viimeinen vuoro, joka pääsee ennen keskiyötä tapahtuvaa raja-asemien sulkemista itärajan yli lähtee perjantaina Kampista kello 16 ja se on perillä Pietarissa huomenna lauantaina paikallista aikaa kello 00.10.
Sen jälkeen vuoroja ei Kampin terminaalista enää Venäjälle liikennöidä.
– Valtaosa Venäjälle suuntautuvien vuorojen lipuista ei ole ollut meillä myynnissä ja lipunmyyntikanavia on useita, joten en pysty kertomaan laajaa kokonaiskuvaa lippujen menekistä, arvioi matkustaja- ja liikennöitsijäpalveluiden johtaja Petri Lindqvist Matkahuollosta HU:lle.
Mikäli asiakas on ostanut lipun vuorolle, jota ei enää ajeta, Matkahuolto on Lindqvistin mukaan yhteydessä suoraan asiakkaaseen lipun peruuttamisen osalta.