Pidempään jatkuneen pakkasjakson vaikutukset omaan asuintaloon herättävät huolta. Etenkin putkien jäätyminen ja siitä seuraava vesivahinko pelottavat nyt, kertoo Helsingin Sanomat.
Kiinteistöliitto Uusimaan lvi-asiantuntija Janne Laksolan mukaan pakkasesta johtuva vesivahinko on kerrostaloissa todella poikkeuksellinen. Putkien jäätymisestä johtuvat ongelmat koskevat tyypillisesti vanhoja rintamamiestaloja.
Tavallisesti putkirikosta johtuva vesivahinko sattuu pakkasen lauhtuessa. Silloin olennaista on katkaista vedentulo vahinkojen rajaamiseksi.
Helsingin kaupungin pelastuslaitos ohjeistaa, että pientaloissa vahinkoja voi estää jättämällä hanan liruttamaan tai kasaamalla lunta eristeeksi maan alla kulkevan vesiputken päälle.
Kerrostaloissa pakkanen voi rikkoa ilmanvaihdon. Jos asuintalossa on keskitetty koneellinen ilmanvaihto ja koneen toiminnassa häiriö, voi lopputuloksena olla lämmityspatterin halkeaminen. Kyseinen ilmanvaihtojärjestelmä koskee jopa 2000-luvulla rakennettuja kerrostaloja.
Ilmalämpöpumpun kanssa Laksola painottaa tarkkuutta. Jos ilmalämpöpumppu on käytössä esimerkiksi sähkölämmityksen tukena, voi pumpun antaa olla päällä vielä näilläkin pakkasilla. Esimerkiksi Helsingissä pakkanen on liikkunut –15 asteen molemmin puolin.
Jos ilmalämpöpumppu ei ole ollut päällä, sitä ei kannata käynnistää kovilla pakkasilla rikkoutumisvaaran vuoksi.