Suomessa on varauduttu siihen, että huhtikuun alussa järjestettäviin eduskuntavaaleihin voi kohdistua kyberhyökkäyksiä ja muuta häirintää.
– Tilanne on nyt herkempi kuin edellisten eduskuntavaalien aikaan neljä vuotta sitten, oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen sanoo Helsingin Sanomille.
Hänen mukaansa tilanne on erilainen aiempiin vaaleihin verrattuna Venäjän aloittaman hyökkäyssodan takia.
Tilanne on Jääskeläisen mukaan tällä hetkellä rauhallinen, eikä merkkejä mahdollisesta myöhemmästä massiivisesta vaalihäirinnästä ole toistaiseksi ilmennyt. Hän pitää kuitenkin todennäköisenä, että vaaleja yritetään häiritä esimerkiksi kyberhyökkäyksillä.
Ne voivat kohdistua hänen mukaansa mihin tahansa vaaleihin liittyviin it-järjestelmiin kuten esimerkiksi valtion tai viestinten tulospalveluihin.
– Olisin yllättynyt, jos Suomen eduskuntavaaleissa ei tapahtuisi mitään hyökkäyksiä. Olemme varautuneet niihin laajalla pensselillä ja niin, ettei mitään merkittävää vahinkoa pääse tapahtumaan, Jääskeläinen sanoo.
Suojelupoliisista kerrotaan HS:lle, ettei heillä ole havaintoja valtiollisten toimijoiden kuten Venäjän pyrkimyksestä puuttua epäasiallisesti Suomen vaaleihin kylmän sodan jälkeen. Supo pitää epätodennäköisenä, että niin kävisi nytkään.
Supon mukaan on mahdollista, että valtiollisen toimijan lisäksi jokin marginaalinen ryhmä yrittäisi kyseenalaistaa vaalitulosta.