HS: SAK suunnittelee alkuvuoteen ”yleislakkoa”

Lakkoa on kaavailtu helmikuulle.
SAK:n logo Teollisuusliiton, PAMin ja AKT:n mediatilaisuudessa Helsingissä 9. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
SAK:n logo Teollisuusliiton, PAMin ja AKT:n mediatilaisuudessa Helsingissä 9. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ja sen jäsenliitot valmistelevat alkuvuoteen laajaa yhteistä lakkoa hallituksen toimia vastaan, Helsingin Sanomat kertoo.

HS:n lähteiden mukaan liitot suunnittelevat yhteistä lakkoa mahdollisesti helmikuulle. Suunnitelmissa lakosta on käytetty nimeä ”SAK:n yleislakko”.

Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta yleislakosta, sillä mukana eivät ole kaikki alat.

HS:n tietojen mukaan ainakin korkeakoulutettujen alojen eli Akavan jäsenliittojen osallistuminen lakkoon on epätodennäköistä. Toimihenkilöiden STTK:n jäsenliittojen kuten esimerkiksi ammattiliitto Pron osallistuminen on vielä avoinna.

SAK ja sen jäsenliitot ovat vaatineet Petteri Orpon (kok.) hallitusta luopumaan työmarkkinauudistuksistaan. HS:n tietojen mukaan SAK jäsenliittoineen haluaa nyt näyttää, että työntekijäpuolen vastustamien uudistuksien tekeminen maksaa yrityksille ja kansantaloudelle.

LUE MYÖS:
SAK:n puheenjohtaja: Annamme viimeisen varoituksen hallitukselle

SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja herättää kokoomusedustajissa ihmetystä.
Talouskasvu yltää parhaaseen vauhtiin sitten vuosien 2017–2018.
Korkomenot voivat nousta parissa vaalikaudessa yli 10 miljardiin euroon.
Mainos