Uudet osakekirjat ovat olleet sähköisiä vuodesta 2019 alkaen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

HS: Muutos koskee yli kahta miljoonaa asunnonomistajaa, aikaa vuoden loppuun

Vaikka asuntojen osakekirjat muuttuvat sähköisiksi, yksittäisten huoneiston omistajien ei kannata kiirehtiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asuntojen osakekirjat muuttuvat sähköisiksi. Jatkossa asunto-osakeyhtiöiden osakeluettelot sekä huoneistojen osakekirjat löytyvät sähköisenä Maanmittauslaitoksen järjestelmästä.

Asunto-osakeyhtiöiden on kirjauduttava huoneistotieto-järjestelmään tämän vuoden loppuun meneessä, mikäli ne haluavat tehdä sen maksuttomasti. Huoneiston omistajilla on sen sijaan kymmenen vuotta aikaa. Aiheesta kertoo Helsingin Sanomat.

Sähköiseen järjestelmään siirtyminen vaatii muodollisen päätöksen talonyhtiön hallitukselta, minkä jälkeen isännöitsijä kirjaa talonyhtön tiedot järjestelmään.

Uudet osakekirjat ovat olleet sähköisiä muutaman vuoden ajan.

– Koko homma sai alkunsa jo Sipilän hallituksen aikana. Lakimuutos asiasta astui voimaan 2019. Digitalisaation aikana paperisten osakekirjojen kanssa pelaaminen tuntuu toki vanhanaikaiselta, kertoo Maanmittauslaitoksen vastaava johtaja Janne Murtoniemi.

Vaikka asunto-osakeyhtiöillä onkin menossa loppukiri tietojensa sähköistämisessä, osakkaiden ei tarvitse hätäillä. Mikäli asunnon osakekirja on esimerkiksi pankilla vakuutena, sen sähköistämisen kanssa ei kannata Murtoniemen mukaan kiirehtiä. Yksittäisten osakekirjojen sähköistäminen pankin tekemänä voi maksaa satoja euroja.

–  Kaiken lisäksi Maanmittauslaitoksella on ideoinnin asteella, että pankeissa olevat osakekirjat voisi lähivuosina massamuuntaa sähköisiksi. Tarkemmista yksityiskohdista ei ole vielä tietoa, joten siksikin kannattaa nyt jäädä odottamaan. Jatkossa tosiaan pohditaan keskitetympää ratkaisua.

Maanmittauslaitokselle toimitetut osakekirjat mitätöidään ja hävitetään. Osa kuitenkin haluaa paperisen osakekirjan muistoksi ja takaisinlähetys onnistuu 11 euron maksulla.

–  Niitä on toivottu yllättävän paljon takaisin. Ovathan ne vanhat paperiset osakekirjat hienon näköisiä. Oma koti on monelle merkittävä asia, Murtoniemi kertoo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)