Kokoomuksen ja perussuomalaisten mielestä Suomen tulisi kieltää turistiviisumit venäläisiltä täysin, lukuun ottamatta esimerkiksi sukulaissuhteiden vuoksi maahan tulevia, uutisoi Helsingin Sanomat.
Myös kristillisdemokraateissa on halua sulkea raja venäläisturisteilta, mutta ryhmällä ei ole virallista kantaa asiaan.
Suomesta tuli maanantaina venäläisturisteille ainut maareitti Venäjältä EU:hun, kun Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan päätös sulkea rajansa venäläisturisteilta astui voimaan.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio vaatii, että Suomen tulisi seurata Baltian ja Puolan esimerkkiä.
– Perussuomalaisten kanta on, että raja pitäisi sulkea kokonaan Baltian maiden osoittamalla tavalla, hän sanoo.
Esimerkiksi sukulaisuussuhteisiin perustuvat rajanylitykset muodostavat Tavion mukaan poikkeuksen, mutta pyrkimyksenä pitäisi olla rajan sulkeminen.
Niin ikään kokoomus kieltäisi venäläisten turistiviisumit kokonaan.
– Poikkeuksena se, jos matkustamisella Suomeen on jokin muu tarkoitus, kuten opiskelu tai sukulaissuhteet, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra HS:lle.
Kopran mukaan hallituksen linjaus vähentää turismiviisumien myöntämisen määrää oli askel oikeaan suuntaan, mutta ongelmaa se ei ratkaissut. Kokoomuksessa ihmetellään, miten EU:n jäsenmaat tekevät tahoillaan eri johtopäätöksiä samoista sopimuksista.
– Mistä johtuu, että Baltia ja Puola tekevät eri johtopäätökset samasta paperista kuin me? Soisin, että tähän saataisiin vastaus ja tulkittaisiin asia samoin kuin muut maat tekevät. Tämänhetkinen tilanne on Suomen kannalta varsin nolo. Olemme ketjun heikoin lenkki, Kopra sanoo.
Kokoomuksen mielestä jo myönnetyt turistiviisumit venäläisille pitäisi perua.
Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä Suomen olisi seurattava Puolan ja Baltian maiden esimerkkiä.
– En ole havainnut, että komissiolta olisi tulossa mitään erityistä noottia tai sanktiota näille muillekaan rajamaille. Ihan samalla tavalla Baltian maat ja Puola ovat oikeusvaltioita ja EU-maita ja ovat pystyneet tämän ratkaisun tekemään, Räsänen sanoo HS:lle.





