HS: Helsinki sulki ydinkeskustassa kadun neljäksi vuodeksi

Sulkua perustellaan rakennushankkeella.
Runeberginkatu Helsingissä ennen tiesulkua. Arkistokuva. WIKIMEDIA COMMONS/KLS
Runeberginkatu Helsingissä ennen tiesulkua. Arkistokuva. WIKIMEDIA COMMONS/KLS

Pääkaupunki on sulkenut ydinkeskustassa sijaitsevan kadunpätkän neljäksi vuodeksi. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Kyseessä on Runeberginkadun kohta väliltä Salomonkatu-Kampinkuja. Katu on suljettu sekä autoilijoilta että polkupyöräilijöiltä.

Sulkeminen on seurausta Kampin uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustöistä. Urakka jatkuu nykyisen arvion mukaan vuoden 2027 loppuun saakka.

Rakennushankkeen pitkä kesto on herättänyt turhautumista sosiaalisessa mediassa. Monet ovat ihmetelleet, miten yhden rakennuksen rakentamiseen voi mennä niin kauan aikaa.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan projektinjohtaja Tuomo Salonpää vakuuttaa HS:lle, että kyseessä olevaa rakennusta ei ole tarkoitus rakentaa yhtään sen kauempaa kuin hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella menee aikaan.

Hänen mukaansa kyse on kuitenkin huomattavan haastavasta projektista, sillä rakennukseen tulee kaksi maanalaista ja kahdeksan maanpäällistä kerrosta. Lisäksi rakennushanke on ahtaalla alueella, jonka alapuolella sijaitsee metroasema ja raiteet.

Vuoden 2027 loppuun saakka ajoneuvoliikenne ohjataan Malminkadulle, joka avataan katutöiden takia läpiajoliikenteelle. Töillä ei ole vaikutusta jalankulkijoiden liikkumiseen.

Saksalaismedian koeajossa Dacia Dusterin nestekaasulla ajaminen maksoi vähemmän kuin vastaavan sähköauton lataaminen.
Toimi ei välttämättä näkyisi nopeasti pumppuhinnoissa.
Täyssähköautojen ensirekisteröinnit kasvoivat Suomessa tammi–elokuussa 46,3 prosenttia vuoden takaisesta.
Mainos