Hormuzinsalmen sulku uhkaa Suomen kasvua – Kuntarahoitus laski ennustettaan

Kuntarahoitus ennustaa Suomen talouden kasvavan 1,1 prosenttia tänä vuonna.
Rekkoja Vuosaaren satamassa Helsingissä., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Rekkoja Vuosaaren satamassa Helsingissä., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomen talouden alkuvuoden vahva elpyminen on yllättänyt myönteisesti, mutta Lähi-idän kriisi varjostaa kasvunäkymiä. Kuntarahoituksen mukaan Hormuzinsalmen sulun pitkittyminen voi hidastaa Suomen talouskasvua merkittävästi.

Kuntarahoitus laskee tuoreessa ennusteessaan arvionsa kuluvan vuoden BKT-kasvusta 1,5 prosentista 1,1 prosenttiin. Vuodelle 2027 se ennustaa 1,3 prosentin kasvua. Vuonna 2028 kasvun arvioidaan kiihtyvän 2,0 prosenttiin, kun taloutta jarruttavat tekijät alkavat vaimeta.

Suomen taloutta ovat vetäneet nousuun vienti ja investoinnit. Kuntarahoituksen mukaan myös yksityinen kulutus on piristynyt selvästi, ja rakentaminenkin on pääsemässä kasvuun datakeskusten ja infrahankkeiden tukemana. Asuntotuotanto supistuu kuitenkin yhä.

– Kasvun laaja-alaisuus valaa uskoa kestävään suhdannekäänteeseen. Rivakkaa elpymistä odottavat talousoptimistit joutuvat silti pitämään vielä purtensa satamassa. Geopolitiikan myllerrysten vuoksi näkymä on edelleen hyvin riskialtis, Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sanoo tiedotteessa.

Kuntarahoituksen mukaan Lähi-idän kriisi voi heikentää Suomen vientimarkkinoita, ostovoiman kasvua ja rahapolitiikan näkymiä. Vesalan mukaan Suomea tukevat kuitenkin korkea energiaomavaraisuus, vireillä olevat suuret investointihankkeet ja yrityssektorin yhä valoisat suhdanneodotukset.

Odotettua hitaampi kasvu lykkää myös työllisyyden paranemista. Kuntarahoitus ennakoi työttömyysasteen olevan vuonna 2027 yhä 9,6 prosenttia. Inflaation arvioidaan kiihtyvän tänä ja ensi vuonna yli kahteen prosenttiin, mutta painuvan vuonna 2028 jälleen alle kahden prosentin.

Kuntatalouden näkymät ovat Kuntarahoituksen mukaan hieman aiempaa vakaammat, mutta edelleen kireät. Vuosina 2026–2027 kuntatalous on vaikeimmillaan, vaikka sopeutustoimet alkavat näkyä ennustejakson loppupuolella. Vuonna 2028 tilannetta helpottaa myös osa sote-uudistukseen liittyvien määräaikaisten valtionosuusvähennysten poistumisesta.

Kuntarahoituksen mukaan kuntien tulorahoitus jää niukaksi, investointipaine pysyy korkeana ja rahoitusjäämä säilyy negatiivisena.

Osakemarkkinat jatkoivat toukokuussa nousuaan geopoliittisesta epävarmuudesta huolimatta.
Veronmaksajain Keskusliiton mukaan veropolitiikan poukkoilu on pahinta myrkkyä.
Verohallinnon mukaan pankkien valvonnassa on puutteita, joita rikolliset voivat hyödyntää.
Mainos