Henna Virkkunen X:n sakoista: Ei voi toimia piilosta ja puskasta

Elon Muskin yhtiötä voivat uhata uudet sanktiot, jos toimintatapoja ei muuteta.
Elon Musk raivostui X:lle määrätyistä sakoista. / AFP / LEHTIKUVA / NICOLAS TUCAT
Elon Musk raivostui X:lle määrätyistä sakoista. / AFP / LEHTIKUVA / NICOLAS TUCAT

Teknologiamiljardööri Elon Musk reagoi viikonloppuna vihaisesti Euroopan unionin määräämiin sakkoihin viestipalvelu X:lle.

Komissio antoi 120 miljoonan euron sakon EU:n digipalveluasetuksen eli DSA:n sääntöjen rikkomisesta. Asetuksen tavoitteena on rajoittaa laittoman sisällön leviämistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Komission varapuheenjohtaja ja digiasioista vastaava komissaari Henna Virkkunen (kok.) huomauttaa, että suurilla teknologia-alustoilla on enemmän vastuuta muun muassa toiminnan läpinäkyvyyden suhteen. Tutkinta on ollut käynnissä yli kymmentä alustaa kohtaan, joista kolme on amerikkalaisia.

– Yhdysvalloissa koetaan, että tämä kohdistuu vain heihin, mutta näin ei suinkaan ole. Aasian suunnasta on tutkittu muun muassa TikTokia, AliExpressiä ja Temua, Virkkunen sanoi Politiikan toimittajien tilaisuudessa Helsingissä.

Yhdysvalloissa EU:n toimia on vastustettu koko vuoden ajan, ja tuoreeseen kiistaan otti kantaa myös varapresidentti J.D. Vance. Henna Virkkusen mukaan lainsäädäntöä aiotaan noudattaa määrätietoisesti, ja sille myös saatiin yksimielinen tuki Euroopassa.

Komissio pääsi viime viikolla Metan kanssa yhteisymmärrykseen ihmisten datankäytöstä ja siitä, että käyttäjä voi aidosti valita, antaako tämä luvan mainontaan liittyvään tiedonkeruuseen.

– Yhdysvaltain hallinnon arvostelulla ei ole vaikutusta toimeenpanoon. Pelisäännöt ovat samat kaikille. Amerikkalaiset ja aasialaiset yritykset kyllä ymmärtävät erittäin hyvin, että lainsäädäntöä pitää noudattaa, komissaari sanoi.

X:ää koskevaa päätös perustui siihen, ettei yhtiö ole ollut läpinäkyvä omassa toiminnassaan. Kuka tahansa voi ostaa niin sanotun sinisen merkin ilman käyttäjän todellista verifiointia, mikä on katsottu harhaanjohtavaksi.

Yhtiön mainoskirjasto ei ole läpinäkyvä, ja X on lisäksi estänyt tutkijoiden pääsyn julkiseen dataan.

Poimintoja videosisällöistämme

– Alustoilla on niin iso vastuu, että edellytämme mahdollisuutta tutkia ja arvioida toimintaa. Ei voi toimia mistään piilosta ja puskasta, Henna Virkkunen totesi.

Hänen mukaansa X:llä on aikaa perehtyä komission päätökseen ja alkaa noudattaa EU:n sääntöjä.

– Tai sitten voidaan asettaa päiväkohtaisia sakkoja, kunnes noudattavat niitä. Summa suhteutetaan heidän liikevaihtoonsa, Virkkunen jatkoi.

EU:n tavoitteena on edistää investointeja ja luoda reilut markkinat kaikille toimijoille. Riskinä on, että suuremmat yritykset voisivat tavalla tai toisella estää pienempien toimintaa. Digisääntely ei myöskään ole kauppaneuvotteluiden osa, josta voitaisiin tehdä erillisiä ”diilejä” Valkoisen talon kanssa.

– Lainsäädäntö edellyttää, että laiton sisältö pitää ottaa alas. X otettiin alun perin tutkintaan, koska he levittivät terroristista sisältöä. Emme toimi mitenkään salaisesti, lainsäädäntö on täysin selkeää, Henna Virkkunen sanoi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Digisääntelyn osalta on tehty viime vuosina keventämispaketteja. Komissaarin mukaan Euroopasta on tärkeää tehdä nykyistä nopeampi ja ketterämpi yrityksiä varten.

– Mutta tämä ei liity isoihin teknologiafirmoihin. Ne ovat resursseiltaan niin suuria, että pystyvät toimimaan mahdollisesta byrokratiasta huolimatta. Ajattelemme ensisijaisesti omia pienempiä yrityksiämme, Virkkunen totesi.

Teheranin hallinto voi vauhdittaa ydinohjelmaansa, jos uraanivarastoihin pääsee iskuista huolimatta käsiksi.
Uusista joustoista on sovittu erityisen paljon kaupan ja rakentamisen aloilla.
Marko Kilven mukaan suomalaiset on opetettu siihen, että valtio tukee kaikkia kaikessa.
Mainos