Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen arvostelee Euroopan komission pakkausasetusta. Komissio esittää uudessa pakkaus- ja pakkausjäteasetuksessa, että ravintoloiden tulisi siirtyä tulevaisuudessa pelkästään uudelleenkäytettäviin astioihin.
Käytännössä tämä merkitsee, että nykyisistä helposti kierrätettävistä kuitupohjaisista take away -kupeista siirryttäisiin esimerkiksi muovisiin pestäviin pakkauksiin tai astioihin.
– Muutama vuosi sitten Euroopan unionissa haluttiin vähentää muovin käyttöä. Se on ollut hyvä suuntaus. Nyt muovi tekeekin kovaa paluuta, vaikka se ei välttämättä ole ympäristön kannalta paras vaihtoehto, Virkkunen sanoo tiedotteessa.
Virkkunen muistuttaa, että kuitupohjaisten kertakäyttöastioiden korvaaminen kestoastioilla saattaa monesti jopa lisätä hiilidioksidipäästöjä. Sekä energian että veden kulutus kasvaa astioiden pesun vuoksi.
– Pahvikuppi on moneen paikkaan jatkossakin ympäristövastuullinen valinta, kun se tehdään kestävästi kasvatetusta puusta ja lajitellaan ja kierrätetään asianmukaisesti. On ikävää, ettei kuitukierrätystä EU-komissiossa tunnuta tunnistavan, Virkkunen toteaa.
Henna Virkkunen jätti aiheesta kaksi kirjallista kysymystä komissiolle. Niissä vaaditaan muun muassa selvitystä sille, miksi EU-komissio ei ota huomioon elinkaarilaskelmia, joiden mukaan kierrätettävät puupohjaiset tuotteet ovat muovituotteita parempia ympäristölle.