Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto on toimittanut kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle poliisiviranomaisen toiminnasta.
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik sanoo, että seurakuntakeskuksen välittömässä läheisyydessä on marraskuusta 2024 alkaen pidetty lähes päivittäin mielenosoituksia, joissa päiväkodin ja koulun oppilaisiin sekä seurakuntalaisiin on kohdistettu mielenilmaisuja, joita voidaan pitää heitä loukkaavina ja halveksivina, seurakuntalaisissa suurta ahdistusta herättävinä sekä erityisesti lapsiin kohdistettuina vahingollisina.
– Useat seurakuntalaiset pitävät mielenilmaisuja myös uhkaavina ja heidän turvallisuuden tunnettaan olennaisesti heikentävinä. Kuten jäljempänä yksilöidymmin ilmenee, mielenilmaisut näennäisesti näyttävät liittyvän Israelin ja Hamasin väliseen sotaan ja Gazan tilanteeseen. Ne kuitenkin kohdistetaan tarkoituksellisesti ja lähes yksinomaan juutalaisen seurakunnan jäseniksi tunnistettuihin tai sellaiseksi (juutalaisiksi) epäiltyihin henkilöihin, heitä iskulauseissa väitetyistä hirmuteoista syyllistäen, Yaron Nadbornik kirjoittaa X:ssä.
Kantelun kohteena ei ole poliisin menettely liittyen mielenosoittajien mielenilmaisujen yksilölliseen tai rikosoikeudelliseen arviointiin, vaikka Keskusneuvoston käsityksen mukaan poliisin siltäkin osin suorittamaan harkintaan voisi perustellusti kohdistaa varsin ankaraakin arvostelua.
– Keskusneuvosto haluaakin asettaa kyseenalaiseksi sellaisen lähtökohdan, että mielenilmaisujen kohteeksi joutuvien Suomen kansalaisten tulisi omien perustuslaissa suojattujen oikeuksiensa turvaamiseksi aina kussakin yksittäistapauksessa saattaa loukkaava ja uhkaava käytös poliisiviranomaisen tutkittavaksi rikosilmoituksella ja vasta tällaisen tapauskohtaisen arvioinnin jälkeen poliisiviranomaiset katsoisivat olevansa oikeutettuja ryhtymään toimenpiteisiin asiassa.
– Tällaista vaatimusta ei voida pitää hänen mukaansa perusteltuna eikä kohtuullisena edes silloin, kun kysymys on perustuslain 13 §:ssä turvatun kokoontumisvapauden (osittaisesta) rajoittamisesta, Nadbornik sanoo.
Hänen mukaansa kysymys on Suomen juutalaisten perusoikeuksista ja niiden toteutumisesta hyvin konkreettisessa ja heidän jokapäiväiseen elämäänsä vaikuttavan kohtuuttoman häirinnän osalta, jossa vastakkain ovat edellä mainitut perusoikeudet ja toisaalta mielensoittajien oikeus osoittaa mieltään juuri valitsemassaan paikassa.
– Salliessaan mielenosoitusten jatkumisen seurakuntakeskuksen välittömässä läheisyydessä lähes vuoden ajan niiden antisemiittisestä ja uhkaavasta sisällöstä huolimatta, poliisiviranominen on laiminlyönyt turvata edellä mainittujen perusoikeuksien toteutumisen, Nadbornik toteaa.
Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto on tänään toimittanut kantelun Eduskunnan oikeusasiamiehelle poliisiviranomaisen toiminnasta.
Seurantakeskuksen välittömässä läheisyydessä on marraskuusta 2024 alkaen pidetty lähes päivittäin mielenosoituksia, joissa päiväkodin ja… pic.twitter.com/omdFYs4nnx
— Yaron Nadbornik (@YaronNadbornik) October 20, 2025





