Osakkeenomistajia hemmotellaan tänä keväänä suuremmilla osingoilla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Helsingin pörssistä 12 miljardin osinkopotti – HS: Näistä yhtiöistä parhaat tuotot

Yksi yhtiö lupaa keväälle 12 prosentin osinkoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisia osakkeenomistajia hemmotellaan muhkeilla osingoilla, kertoo Helsingin Sanomat.

Helsingin pörssiin listatut yritykset ovat tänä keväänä jakamassa reilusti osinkoja. Jotkut yritykset ovat kertoneet odotettua suuremmista osingosta sekä muutamat erillisistä lisäosingoista.

OP:n pääanalyytikko Antti Saari arvioi jaossa olevien osinkojen määrän olevan vähintään samalla tasolla kuin viime vuonna. Potti voi olla jopa viime vuotta isompi, toisin kuin alun perin uumoiltiin.

Saaren mukaan aiempina vuosina yllätykset ovat painottuneet negatiiviselle puolelle, mutta nyt jaettava osinkopotti kertoo siitä, että yrityksiltä löytyy uskoa alkaneeseen vuoteen.

Yhteensä osinkoja jaettaneen 12 miljardin euron edestä.

Isoja osinkoja jakaa muun muassa finanssiyhtiö Mandatum, jonka osinko tuplaantuu viime vuodesta. Yhteensä luvassa on huima 12 prosentin osinko. Mandatumin osinkopottia nostaa nyt jaettava ylimääräinen lisäosinko.

Fortum taas on jakamassa 9,8 prosentin osingon. Yhtiön mukaan sillä on varaa avokätiseen osingonjakoon, sillä sen lähivuosien investointitarpeet ovat vähäiset ja tase hyvässä kunnossa.

Aktian ja Nordean osinkotuotto on noin kahdeksan prosenttia, Ålandsbankenin, Taalerin, United Bankersin ja Evlin taas seitsemän.

Finnair on viime vuosina rämpinyt alhossa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi, eikä yhtiö ole maksanut osinkoja. Nyt lentoyhtiö on kuitenkin palaamassa osinkojen maksajaksi. Myös Cargotec jakaa odotettua suurempaa osinkoa.

Kaikki yritykset eivät kuitenkaan jaa huippusuuria osinkoja. Keskimäärin Helsingin pörssistä saatava osinkotuotto leijailee tänä keväänä viiden prosentin tienoilla.

Esimerkiksi Sammon osinko on tänä keväänä jäämässä neljään prosenttiin. Pettymyksiä on tuottamassa myös Neste, Nokian Renkaat ja Metsä Board, joiden osinkotulos on jäämässä odotettua vaisummaksi. Nesteen osinko kutistuu 1,20 eurosta 0,20 euroon, Nokian renkaiden taas 0,55 eurosta 0,25 euroon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)