Verkkouutiset

Teollisuusliiton logo Helsingissä 10. elokuuta 2022., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

”Haluaako kokoomus jälleen ajaa työmarkkinat kaaokseen?”

Ay-johtajan mukaan tulevien eduskuntavaalien merkitystä ei voida liioitella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtosen (vas.) mukaan eduskuntavaalien läheisyys näkyy siinä, että kaikki puolueet pyrkivät olemaan palkansaajien ystäviä. Hänen mukaansa ”tähän lankaan” palkansaajan ei ole syytä langeta.

– Sen sijaan nyt on syytä tuoda esille rehellisesti, ketkä ajavat palkansaajan neuvotteluasemaan heikennyksiä ja työttömyysturvan leikkauksia. Samalla on syytä muistuttaa menneistä toimista,– pakkolakipaketeista ja kikystä, Lehtonen sanoi ajankohtaiskatsauksessaan Teollisuusliiton valtuustolle maanantaina.

Esimerkkinä Lehtonen mainitsee kokoomuksen.

– Jokin aika sitten esimerkiksi kokoomus otti puheenjohtajansa johdolla kantaa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Jälleen kerran Petteri Orpo esitti työttömyysturvan keston leikkaamista. Tässä tilanteessa, jossa palkansaajien näkymät ovat usvan peitossa ja huoli tulevaisuudesta monilla kova, puheet työttömyysturvan leikkaamisesta ovat vastuuttomia ja osoittavat vain sen, kuinka kovaa ja tylyä politiikkaa kokoomus valtaan päästessään haluaa tehdä, Lehtonen sanoi.

Hän viittaa myös Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n valtuuston puolueiden puheenjohtajien tenttiin, jossa Orpoa sijaisti kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

–Hän kertoi, että kokoomus leikkaisi sosiaaliturvasta satoja miljoonia euroja. Samaan aikaan kokoomuksen kanta työehtosopimusten sitovuuteen on häilyvä. Puolue flirttailee puheissaan sitovuuden romuttamisella. Yksilöllinen sopiminen halutaan mahdollisimman laajaksi. Ilmassa on jälleen uuden kikyn makua.

Puheenvuorossaan Lehtonen kysyy, ”haluaako kokoomus jälleen kerran ajaa Suomen työmarkkinat kaaokseen ja johdattaa maamme vastakkainasettelun aikaan”.

– Mikäli näin on, emme ammattiyhdistysliikkeenä, aio jäädä sivustakatsojan rooliin. Kyse on jäsenistön edunvalvonnasta, Lehtonen painottaa.

Hänen mukaansa tulevien eduskuntavaalien merkitystä ei voida liioitella.

– Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on käymässä todella suurin panoksin vaaleihin, jotta se saisi itselleen mieleisen hallituspohjan. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta Etelärannan haaveet kokevat kolahduksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)