Talouspoliittinen ministerivaliokunta keskusteli tiistaina kokouksessa hallitusohjelmassa sovitusta julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla vahvistavasta kokonaisuudesta.
Ministerivaliokunnan mukaan toimenpidekokonaisuus on edennyt suunnitelman mukaisesti. Eduskunnalle annettujen lakiesitysten arvioidut työllisyysvaikutukset ovat noin 74 000 työllistä, ja ne vahvistavat julkista taloutta noin 1,7 miljardilla eurolla.
Hallitusohjelmassa sovittiin kuuden miljardin euron julkista taloutta vahvistavasta kokonaisuudesta hyvinvointivaltion rahoituspohjan vakauttamiseksi ja velkaantumisen taittamiseksi.
– Ilman toimenpiteitä hyvinvointivaltion velkaantuminen uhkaa ajautua hallitsemattomalle uralle. ministerivaliokunta toteaa tiedotteessaan.
Hallitusohjelmassa sovittiin julkisen talouden velkaantumista kahdella miljardilla taittavista työllisyyspäätöksistä. Hallituksen tavoitteena on toteuttaa rakenteelliset päätökset, joilla saavutetaan 100 000 uutta työllistä.
Hallitusohjelmassa sovittiin myös julkisten menojen kasvua neljällä miljardilla eurolla taittavasta kokonaisuudesta.
– Tarkastelun perusteella hallitusohjelman toimenpiteiden vaikutusarviot ovat käytännössä pysyneet ennallaan ja säästökokonaisuuden mittaluokka ollaan saavuttamassa 2027 tasossa.
Valiokunta kuitenkin huomauttaa, että julkisen talouden suunnitelmaan sisällytettyihin vaikutusarvioihin liittyy kuitenkin riskejä. Merkittäväin liittyy siihen, onnistuvatko hyvinvointialueet toteuttamaan omiin suunnitelmiin perustuvat toimenpiteet.
Ministerivaliokunta sanoo seuraavansa toimenpidekokonaisuuden toteutumista sekä reagoi korvaavilla toimilla, jos hallitusohjelman kokonaisuus uhkaa jäädä tavoitellusta kuuden miljardin euron tasosta. Hallitus arvioi tilannetta budjetti- ja kehysriihissä huhtikuussa.
– Ennakoitua heikomman talouskasvun vuoksi hallituksen talouspolitiikan keskeisiä tavoitteita ei kuitenkaan saavuteta ilman uusia toimia. Hallitus valmistelee uusia julkista taloutta vakauttavia päätöksiä huhtikuussa järjestettävään kehysriiheen, tiedotteessa todetaan.