Hallitukselta lisää rahaa poliiseille – ”epävakaina aikoina on panostettava perusasioihin”

Mari Kaunistola ja Marko Kilpi iloitsevat hallituksen panostuksista sisäiseen turvallisuuteen.
Poliisin määrärahoja kasvatetaan. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA
Poliisin määrärahoja kasvatetaan. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Kokoomuksen poliisikansanedustajat Mari Kaunistola ja Marko Kilpi iloitsevat hallituksen päätöksestä lisätä tuntuvasti poliisin määrärahoja.

Budjettiriihessä saavutetun päätöksen mukaan poliisitoimen määrärahoja korotetaan yli 85 miljoonalla eurolla. Vuoden 2023 tasoon verrattuna määrärahat kasvavat kahdeksalla prosentilla. Kaksikko uskoo, että rahoituksen kasvu parantaa operatiivista toimintakykyä ja rekrytoida erityisosaajia esimerkiksi kyber- ja talousalan tehtäviin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kilpi huomauttaa, että kokoomus kannatti poliisien rahoituksen kasvattamista jo oppositiokaudella. Nyt tavoite toteutuu.

– Kokoomus on jo pitkään vaatinut poliisien henkilöstöresurssin nostamista kohti 8000 henkilötyövuotta, ja tähän hallitus on nyt uskottavasti sitoutunut niin sanoissa kuin teoissa, Kilpi linjaa.

Kaunistola huomauttaa, että poliisien määrärahalisäyksen lisäksi on tärkeää huolehtia poliisikoulutuksen houkuttelevuudesta. Tämä on edellytys sille, että tavoiteltuun 8000 poliisin määrään päästään.

– Alan koulutusta tulee kehittää, jotta poliisikoulutukseen hakee motivoituneita ja alasta kiinnostuneita hakijoita myös jatkossa, Kaunistola tiivistää.

Määrärahat tulevat kaksikon mukaan tarpeeseen myös sen vuoksi, että tulevaisuudessa muun muassa verkkorikollisuus, katujengit ja ääri-ideologioiden nousu työllistävät poliisia entistä enemmän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi Kilpi huomauttaa, että lisärahoituksella voidaan panostaa enemmän myös ennaltaehkäisevään työhön. Tällä voidaan ehkäistä tehokkaammin rikollisuutta kuin pelkällä reaktiivisella toiminnalla.

Molemmat kansanedustajat ovat yhtä mieltä siitä, että hallituksen päätökset vahvistavat Suomen sisäistä turvallisuutta.

– Epävakaina aikoina on panostettava perusasioihin. Olen todella tyytyväinen, että poliisin, puolustusvoimien, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten ja rikosseuraamuslaitoksen riittävät määrärahat viimein turvataan, Kaunistola linjaa.

Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta naista laajasta petossarjasta.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tehovalvonta paljasti vakavia puutteita.
Mainos