Verkkouutiset

Pietarissa avattiin Wagner-keskus marraskuun alussa. AFP / LEHTIKUVA / OLGA MALTSEVA

”Hakkaamista ja vesikidutusta” – näin Wagner rekrytoi vankeja sotaan

Joidenkin vankien kerrotaan tulleen sidotuksi tulikuumaan patteriin tuntikausiksi.

Radio Free Europe kertoo Vladimir Putinin ”kokkina” tunnetun Jevgeni Prigozhinin omistaman yksityisen palkka-armeija Wagnerin käyttävän raakoja keinoja värvätessään Venäjän vankiloista sotilaita Ukrainaan.

Ensimmäisen kerran vankien värväämisestä kerrottiin kesällä. Tuolloin Prigozhin kiisti asian, mutta noin kuukautta myöhemmin mediassa alkoi kiertää video hänestä puhumassa vangeille Volgan alueella.

Venäjän vankien oikeuksia ajavan yhdistyksen mukaan jopa 50 000 vankia voi päätyä rekrytoiduksi Ukrainaan.

– Uskon, että vangeilla on korkein tietoisuus, paljon korkeampi kuin Venäjän eliitillä, sillä vangit ovat tavallisia miehiä jotka ovat joskus olleet epäonnisia elämässään – siksi he ovat vastanneet niin massiivisesti vapaaehtoisina Prigozhin kommentoi.

Vankien läheisten kerrotaan olevan huolissaan siitä, tietävätkö vangit todella  mihin sitoutuvat. Raportit kertovat suostuttelukeinojen vaihtelevan tulikuumiin pattereihin sitomisesta silkkaan hakkaamiseen.

– Joten ne, jotka kieltäytyivät, ovat nyt jälleen vankilassa, mutta heidät hakattiin pahasti; he eivät voi kävellä omin avuin. Meidän ei anneta nähdä heitä. Emme saa edes puhua heille, erään vangin sukulainen kertoo.

Artem-nimisen vangin vaimo kertoo menettäneensä yhteyden mieheensä marraskuun alussa. Hän alkoi lähettää vankilaan kirjeitä vaatien vastauksia.

– Sitten eräs mies soitti minulle tuntemattomasta numerosta. Hän sanoi olevansa mieheni sellitoveri; hän kertoi, että Artem pakotettiin allekirjoittamaan sopimus sotaan lähettämisestä. He lennättivät hänet pois sotilaskoneella, vaimo kertoo.

– Hän sanoi, että he hakkasivat Artemia etälamauttimella ja kiduttivat häntä vedellä. Tiedän, ettei mieheni koskaan ryhtyisi vapaaehtoiseksi tällaiseen. Hänellä oli neljä vuotta tuomiota jäljellä! Millainen sota tämä on?

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS