Iron Dome -järjestelmä tuhoaa Gazasta ammutun raketin 21. lokakuuta. AFP/LEHTIKUVA/ARIS MESSINIS

Gazasta Israeliin jälleen raketteja

Hamas pystyy iskemään edelleen takaisin huolimatta Israelin armeijan yli kolmen viikon pommituksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maanantaina Gazasta ammuttiin Israeliin useita raketteja, mikä on merkki siitä, että Hamas pystyy edelleen iskemään takaisin huolimatta Israelin armeijan yli kolmen viikon rajuista pommituksista, uutisoi CNN.

CNN kertoo olleensa paikalla Askhelonissa Etelä-Israelissa ja kuulleensa kaksi peräkkäistä rakettia – yhteensä vähintään kuusi – juuri ennen puoltapäivää paikallista aikaa maanantaina.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan yksi raketeista putosi Ashkelonissa sijaitsevaan teollisuuskompleksiin. Israelin Iron Dome -ilmapuolustusjärjestelmä näytti torjuneen loput.

Israelin kotirintaman johto on antanut tuhansia varoituksia Gazan kaistalta tulevista raketeista sen jälkeen, kun Hamas käynnisti terrori-iskunsa 7. lokakuuta. Suurimman osa Iron Dome on torjunut, mutta kourallinen raketteja on aiheuttanut vahinkoa kaupungeissa ympäri Israelia.

Israelin armeijan mukaan infrastruktuurin tuhoaminen, jonka avulla Hamas voi ampua raketteja Israelia kohti, oli yksi sen operaation prioriteeteista.

Armeija sanoi torstaina, että sen tiedusteluraporttien mukaan ilmaiskut ovat tappaneet Hamasin rakettikomentajan Hassan Al-Abdullahin, joka Israelin puolustusvoimien mukaan komensi rakettiyksikköjä Khan Younisin alueella Gazassa.

Israelin sisäisen turvallisuuden virasto Shin Bet kertoi, että se uskoo surmanneensa useita Hamasin sotilasrakenteen korkeita henkilöitä sen jälkeen, kun se aloitti ilmaiskut Gazaan yli kolme viikkoa sitten.

Siitä huolimatta Hamas jatkaa rakettien ampumista Israeliin päivittäin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)