Garri Kasparov: Joe Biden pelkää sodan lopettamista

Shakkimestarin mukaan USA:n presidentin ei pitäisi antaa toimia Ukrainan selän takana.
Garri Kasparovin mukaan ukrainalaiset maksavat hengillään länsimaiden välinpitämättömyydestä. AFP / LEHTIKUVA / OLEKSANDR GIMANOV
Garri Kasparovin mukaan ukrainalaiset maksavat hengillään länsimaiden välinpitämättömyydestä. AFP / LEHTIKUVA / OLEKSANDR GIMANOV

Venäläinen toisinajattelija, shakkimestari Garri Kasparov kirjoittaa Kyiv Postissa, että vaikka Yhdysvallat onkin ollut Ukrainan sotilaallisen ja taloudellisen tuen veturi, on se samalla myös taho, joka pidättää itsellään niitä aseita, joita Ukraina tarvitsisi ajaakseen miehittäjän pois alueeltaan.

– Aivan ilman selitystä Joe Bidenin hallinto on alkanut pelätä sitä yhtä asiaa, jolla on eniten merkitystä: sodan lopettamista, Kasparov arvostelee.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Venäjän diktaattori Vladimir Putin on tehnyt selväksi, että sota päättyy ainoastaan hänen tappioonsa ja kaikkien miehitettyjen alueiden voimalliseen palauttamiseen Ukrainalle. Kysynkin, miksi USA on tarkoituksellisesti viivyttänyt tätä lopputulosta, hän jatkaa.

Kasparov kertoo pelkäävänsä, että Bidenin hallinto haaveilee neuvottelevansa Putinin kanssa sopimuksen, jossa tämä saa maa-alueita vaihdossa rauhasta. Pelkoaan hän perustelee Bidenin hallinnon henkilöstön historiasta Putiniin ja muihin diktatuureihin.

– Koska viivästyksille ei ole annettu selitystä, voin tulla ainoastaan siihen lopputulemaan, että Bidenin joukkue tahtoo pitää vaihtoehtonsa avoinna pelimerkkeinä, kun he neuvottelevat Putinin kanssa, shakkimestari arvioi.

– Toistan kuitenkin, että kaikesta korruptiosta ja myönnytyspolitiikasta huolimatta sodan todellinen vastuu on tietysti Putinin, Venäjän ja Venäjän kansan, kuten itseni, harteilla. Liian harva meistä tahtoi pysäyttää Putinin ja me, jotka tahdoimme, epäonnistuimme. Siksi olemme sekaantuneita hänen rikoksiinsa, Kasparov kirjoittaa.

Taustalla länsimaiden välinpitämättömyys

Kasparovin mielestä sodan siemenet kylvettiin Barack Obaman hallinnon aikana. Kasparovin ja muiden varoitukset kaikuivat kuuroille korville ja Obama jätti toimimatta niin Syyrian sodan, kuin Krimin että Donbassin valtauksienkin jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Shakkimestarin mukaan sodan taustalla on myös länsimaiden kyvyttömyys vastata Venäjän hyökkäykseen Georgiaan 15 vuotta sitten.

– Nyt samat poliitikot ja kenraalit kieltäytyvät pysäyttämästä Putinin sotaa vapaata maailmaa vastaan sekä pidättelevät Ukrainaa taistelemasta alueensa puolesta. Samalla he yrittävät salaisesti neuvotella takahuoneissa sopimusta Kremlin kanssa. He rajoittavat Ukrainalle annettavia aseita ja sitä, kuinka niitä voi käyttää, Kasparov kirjoittaa.

– Tänä päivänä viattomat ukrainalaiset maksavat verellään vapaan maailman ahneesta huolettomuudesta.

Ukrainalainen laskuvarjoupseeri kertoo Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Ukrainalaistiedustelu vielä arvioi aiheutettujen tuhojen laajuutta.
Suurta haupitsia voidaan käyttää voimakasta tulenkäyttöä edellyttäviä kohteita vastaan.
Mainos