”Gallupien kärkipuolue haluaa leikata kotimaiselta ruuantuotannolta”

Kansanedustajan mukaan SDP:n esittämät säästöt ajaisivat maatalouden yhä ahtaammalle.
Mallasohran puintia. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI
Mallasohran puintia. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan ”SDP:n sakset leikkaisivat maataloudelta”.

Hän päivittelee blogissaan SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin haastattelua Ilta-Sanomissa. Siinä Razmyar suostuu nimeämään muutaman kohteen, josta SDP olisi valmis leikkaamaan. Ne kohdistuvat etenkin yritys- ja maataloustukiin.

– Yritystuet, ja ympäristölle haitalliset tuet – niiden leikkaus lisäisi meidän tulopuolta. Ja maataloustuet, varmasti sieltä tarkistetaan asioita, jotka olisivat paitsi ympäristölle mutta myös maatalouden kehittämiselle haitallisia. Ja Kela-korvaukset, Razmyar luettelee IS:lle.

Kokoomusedustaja kirjoittaa hämmästyneensä siitä, että SDP haluaa leikata maataloudelta.

– Kattavaa kuvaa emme vielä demareiden leikkauksista saaneet, mutta selväksi kävi se, että gallupien kärkipuolue haluaa leikata ainakin kotimaiselta ruuantuotannolta. Erikoinen linjaus, sillä hyvin tiedämme, miten tukalassa tilanteessa oma ruuantuotantomme ja maataloutemme on, Heinonen toteaa.

– Ja hyvin myös tiedämme sen, miten tärkeä ja keskeinen osa huoltovarmuutta ja varautumista oma maataloutemme on, hän jatkaa.

Karoliina Partanen kertoo joutuneensa hakemaan laajennetun lähestymiskiellon.
Professori pitää infrahankkeiden taloudellisen kannattavuuden arviointia turhana.
Valiokunnan puheenjohtajan Sinuhe Wallinheimon mukaan asia on käsitelty ennen kesätaukoa.
Mainos