Turisteja Helsingin Senaatintorilla. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Fortune-talouslehti: Ulkomaalaiset pitävät Suomea huonona asuinpaikkana

Kielikysymykset aiheuttavat monelle ongelmia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkomaalaiset työntekijät pitävät Suomea yhtenä huonoimmista paikoista asua. Asiasta kirjoittaa yhdysvaltalainen talouslehti Fortune.

Tieto perustuu vuosittain tehtävään Internationsin ulkomaalaistutkimukseen. Sen tarkoituksena on selvittää, miten ulkomailla työskentelevät työntekijät viihtyvät uudessa asuinmaassaan. Fortune kiinnittää huomiota siihen, että tänä vuonna Suomen sijoitus romahti 51. sijalle. Vielä viime vuonna Suomen sijoitus oli 16.

Suomen sijoitus on huolestuttava, sillä se on kolmanneksi viimeinen. Suomen taakse sijoittuivat ainoastaan Turkki ja Kuwait.

Fortune huomauttaa, että Suomi on kansainvälisesti tunnettu vahvasta sosiaaliturvajärjestelmästään ja muun muassa pitkistä vanhempainvapaista. Talouslehti lähtikin erittelemään syitä, miksi samaan aikaan ulkomaalaiset työntekijät pitävät Suomea niin huonona asuinpaikkana.

Tutkimuksen vastausten mukaan ulkomaalaiset työntekijät joutuvat kamppailemaan Suomessa etenkin kielen kanssa. Ongelmia aiheutti etenkin se, että monessa yrityksessä työntekijöiltä odotetaan suomen kielen taitoa.

– Vaikka yrityksen virallinen kieli olisi englanti ja työtehtävä voidaan tehdä vain englanniksi, monet suomalaiset yritykset vaativat työntekijöiltä lähes äidinkielentasoista suomen kielen taitoa, eräs virolainen työntekijä kertoi.

Ulkomaalaiset työntekijät kokivat myös, että Suomessa muualta tulleille on heikot työnäkyvät. Monet kertovat kokeneensa Suomessa vallitsevan ”suvaitsemattoman ilmapiirin” ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan, mikä heikentää esimerkiksi heidän uranäkymiään. Useissa kommenteissa viitattiin myös suoranaiseen rasismiin.

Fortune kiinnittää artikkelissaan huomiota siihen, että edellä mainituista huolimatta Suomi on monesti valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Internationsin markkinointipäällikkö Kathrin Chudoba huomauttaa lehdelle, että kyselyssä ulkomaalaiset vastaajat peilaavat kokemuksiaan aina oman kotimaansa kautta.

Hän myös huomauttaa, että paikallisen väestön – eli tässä tapauksessa syntyperäisten suomalaisten ja ulkomaalaisten työntekijöiden kokemukset maasta voivat poiketa oleellisesti toisistaan. Esimerkkinä Chudoba nostaa sen, että kyselyssä ulkomaalaiset kokivat Suomessa huonoiksi sellaiset asiat, jotka aiheuttavat ongelmia nimenomaan ulkomaalaisille eikä paikalliselle väestölle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)