Verkkouutiset

Finnairin lento AY0820 Tukholmasta Helsinkiin Lentokentällä Tukholmassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Finanssineuvos US:lle: Lentoliikennettä ei voi pitää yllä verovaroin

Finnairin strategiaa ei Minna Pajumaan mukaan voi perustaa valtion apuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Finanssineuvos Minna Pajumaan mukaan lentoliikennettä ei voida lähtökohtaisesti ylläpitää verovaroin. Valtion omistajaohjausosastolla työskentelevä Pajumaa näkee Finnairin palautumisen kannattavaksi välttämättömänä edellytyksenä valtion antamalle tuelle. Finanssineuvos kommentoi aihetta Uudelle Suomelle.

Valtio on tukenut Finnairia osallistumalla osakeantiin, takaamalla lainoja ja antamalla 400 miljoonan euron hybridilainan.  Syyskuun lopussa yhtiön oma pääoma ilman hybridilainaa oli noin 240 miljoonaa euroa miinuksella. Finnairin ohjeistuksen mukaan vertailukelpoinen liiketulos on tänä vuonna kolmatta vuotta peräkkäin merkittävästi tappiollinen. Suomen valtio omistaa Finnairista vajaat 56 prosenttia.

– Kyllähän luvut ovat karuja, mutta se ei ole yhtiön itsensä aiheuttamaa. Tässä on valitettavasti iskenyt ensin pandemia, joka aiheutti valtavan äkillisen muutoksen yhtiön liiketoimintaan ja sen edellytyksiin. Sen jälkeen tuli vielä Venäjän hyökkäyssota, joka vaikutti yhtiön strategiaan ja vei sen kulmakiven, Pajumaa kommentoi US:lle.

Finanssineuvoksen mukaan valtio odottaa, että Finnair palaa kannattavaksi yhtiöksi ja sen omistaja-arvo kasvaa. Yhtiön tulisi myös tehdä itsestään yksityisille sijoittajille riittävän houkutteleva, jotta sen ei tarvitsisi tukeutua veronmaksajien apuun. Minna Pajumaa ei lähde tässä vaiheessa arvioimaan, voisiko Finnair vielä saada jonkinlaista tukea valtio-omistajaltaan.

– Kyllä jokaisen yhtiön täytyy itse olla kannattava. Ei voi perustaa strategiaansa tai liiketoimintaansa siihen, että valtio tulee apuun, vaikka valtio on merkittävä omistaja, hän kommentoi.

– Eivät veronmaksajat voi pitää lentoliikennettä yllä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)