Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra arvostelee voimakkaasti kokoomuksen eduskuntaryhmän uusia maahanmuuttopoliittisia linjauksia.
Kokoomuksen lähtökohtana on nykyistä selvempi jako Suomen kannalta hyödylliseen ja kuormittavaan maahanmuuttoon. Puolue haluaa helpottaa työperäistä maahanmuuttoa mutta samalla korostaa Suomeen muuttavien vastuuta omasta ja perheensä toimeentulosta.
Humanitaarisessa maahanmuutossa linja olisi tiukempi. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää turvapaikkahakemusten käsittelyn siirtämistä EU ulkopuolisiin keskuksiin. Suomeen saapunut turvapaikanhakija siirrettäisiin keskukseen odottamaan hakemuksensa käsittelyä.
Diarra arvostelee erityisesti tätä esitystä.
– Kolme ja puoli vuotta perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa on tehnyt tehtävänsä. Kokoomus on hypännyt persujen kanssa samaan mutapainiin, jossa kilpaillaan siitä, kuka kurittaa maahanmuuttajia kovimmin ja näköjään myös perustuslain vastaisesti, mitä tulee Kalevan puheisiin, Diarra sanoo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa kokoomuksen ja perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikan erot ovat kaventuneet.
– Kokoomuksen ja perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaa erottaa enää se, että toisilla on paremmin istuvat puvut, Diarra sanoo.
Diarra katsoo kokoomuksen linjausten olevan kaukana siitä arjesta, jota esimerkiksi Helsingissä eletään. Hän muistuttaa maahanmuuttajien työskentelevän muun muassa hoiva-alalla, liikenteessä ja yrittäjinä.
Maahanmuuttoon liittyy myös työllisyys- ja sosiaaliturvakysymyksiä. Vieraskieliset korostuvat joidenkin sosiaalietuuksien saajissa. Verkkouutiset kertoi syyskuussa Kelan tilastojen perusteella, että vieraskielisille maksettiin vuonna 2025 runsaat 40 prosenttia perustoimeentulotuesta.
Ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina myös joissakin rikostilastoissa. Yliedustusta näkyy erityisesti tietyissä väkivalta- ja seksuaalirikoksissa, mutta erot vaihtelevat huomattavasti rikoslajin ja syntyperän mukaan.
Diarra myöntää itsekin, ettei maahanmuuttoon liittyviä ongelmia pidä vähätellä.
– Meillä on aitoja haasteita esimerkiksi koulutuksessa. Kielitaidon puutteet ja segregaatio, kuten myös maahanmuuttajien korostunut osuus esimerkiksi järjestäytyneessä rikollisuudessa, ovat todellisia asioita, joihin pitää tarttua. Niitä ei kuitenkaan ratkaista rajusti leikkaamalla tai erottamalla perheitä, vaan panostamalla kotoutukseen ja sitä kautta integraatioon, Diarra toteaa.
Hänen mukaansa näihin ongelmiin pitäisi kuitenkin vastata kotoutumisella ja integraatiolla eikä leikkauksilla tai perheiden erottamisella.
LUE MYÖS:
Kokoomukselta selkeä linjaus: Turvapaikanhaku EU:n ulkopuolisiin keskuksiin
Kokoomus haluaa valikoivaa maahanmuuttoa: Työnteko ja kotoutuminen ehtojen ytimeen