Kokoomus haluaa valikoivaa maahanmuuttoa: Työnteko ja kotoutuminen ehtojen ytimeen

Puolue haluaa tehdä Suomesta houkuttelevamman osaajille, mutta samalla kiristää ehtoja maahan jäämiselle, sosiaaliturvalle ja kansainväliselle suojelulle.
Ohjelmassa esitetään useita konkreettisia muutoksia kotoutumiseen ja sosiaaliturvaan. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ohjelmassa esitetään useita konkreettisia muutoksia kotoutumiseen ja sosiaaliturvaan. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ohjelmassa esitetään useita konkreettisia muutoksia kotoutumiseen ja sosiaaliturvaan. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Ohjelmassa esitetään useita konkreettisia muutoksia kotoutumiseen ja sosiaaliturvaan. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi perjantaina pitkään valmistellun maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa Kohti valikoivaa maahanmuuttoa. Sen lähtökohtana on oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino sekä nykyistä selvempi jako Suomen kannalta hyödylliseen ja kuormittavaan maahanmuuttoon.

Eduskuntaryhmän mukaan Suomen pitää olla houkutteleva maa työntekijöille, yrittäjille ja kansainvälisille osaajille. Työperäisen maahanmuuton lupaprosesseja halutaan nopeuttaa ja tehdä nykyistä ennakoitavammiksi.

Samalla korostetaan, että työikäisiltä ja työkykyisiltä Suomeen muuttavilta voidaan edellyttää vastuuta omasta ja perheensä toimeentulosta.

– Suomen pitää olla maa, johon kannattaa tulla, asettua ja kotiutua, ohjelmassa todetaan.

Kokoomuksen mukaan onnistunut kotoutuminen näkyy käytännössä kielitaitona, opiskeluna, työntekona ja omana toimeentulona. Eduskuntaryhmä painottaa myös suomalaisen lainsäädännön ja yhteiskunnan perusarvojen kunnioittamista.

Tavoitteena on ehkäistä etenkin pitkäaikaista sosiaaliturvariippuvuutta, rikollisuuden kasautumista ja rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä.

Sosiaaliturvaa sidottaisiin nykyistä vahvemmin työntekoon

Ohjelmassa esitetään useita konkreettisia muutoksia kotoutumiseen ja sosiaaliturvaan. Maahanmuuttajan oikeus työttömyysturvaan syntyisi jatkossa työn kautta ja etuuden taso porrastuisi Suomessa tehdyn työn keston perusteella.

Myös oikeutta takuu- ja kansaneläkkeeseen kiristettäisiin asumisaikavaatimuksilla. Maksuttomat tulkkipalvelut rajattaisiin lähtökohtaisesti kahteen vuoteen maahantulosta.

Kouluissa kokoomus luopuisi nykyisenkaltaisesta S2-opetuksesta ja korvaisi sen määräaikaisella mallilla, joka jatkuisi tarvittaessa tukiopetuksena yleisopetuksen yhteydessä. Valtion tuki vieraskielisten oman äidinkielen opetukselle lopetettaisiin.

Kolmevuotiaiden lasten kielitaito arvioitaisiin neuvolassa ja lapsi voitaisiin ohjata varhaiskasvatukseen, jos kielitaito ei olisi riittävä.

Video

Työperäisessä maahanmuutossa vastuuta annettaisiin nykyistä enemmän myös työnantajille. Kolmansista maista työntekijöitä rekrytoivien yritysten vastuuta tulijan toimeentulosta, kieliopinnoista ja kotoutumisesta halutaan lisätä.

Turvapaikkahakemuksia käsiteltäisiin EU:n ulkopuolella

Humanitaarisessa maahanmuutossa linja olisi selvästi nykyistä tiukempi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää turvapaikan hakemisen keskittämistä EU:n ulkopuolelle perustettaviin vastaanotto- ja palautuskeskuksiin. Suomeen saapunut turvapaikanhakija siirrettäisiin keskukseen odottamaan hakemuksensa käsittelyä.

Myös perheenyhdistämisen toimeentulovaatimuksia kiristettäisiin. Perheenkokoajan pitäisi lähtökohtaisesti kyetä huolehtimaan perheensä toimeentulosta työn tai yrittäjyyden avulla ilman sosiaaliturvaa. Kiintiöpakolaisten valinnassa puolestaan otettaisiin nykyisten perusteiden rinnalla huomioon edellytykset sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Oleskeluluvat olisivat lähtökohtaisesti määräaikaisia. Pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamista sidottaisiin työssäkäyntiin, koulutukseen, kielitaitoon ja osoitettuun kotoutumiseen.

Törkeisiin rikoksiin tai toistuvaan rikollisuuteen syyllistyminen voisi ohjelman mukaan johtaa oleskeluluvan peruuttamiseen ja karkottamiseen.

Linjaukset jatkavat pitkälti pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen maahanmuuttopolitiikan suuntaa. Hallitus on jo kiristänyt muun muassa kansalaisuuden ja perheenyhdistämisen ehtoja sekä pyrkinyt nopeuttamaan perusteettomien turvapaikkahakemusten käsittelyä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä katsoo, että seuraavassa vaiheessa maahanmuuttopolitiikkaa pitää kehittää nykyistä valikoivammaksi. Suomeen halutaan houkutella enemmän työntekijöitä ja osaajia samalla kun maahan jäämisen ehtoja ja tulijan omaa vastuuta vahvistetaan.

Niin oppositio kuin hallitus saavat suomalaisilta enemmän moitteita kuin kiitosta.
Varapuhemiehen mukaan kielen oppiminen ja työnteko ovat avaimia itsenäiseen elämään.
Eduskuntaryhmän tuoreet maahanmuuttolinjaukset pohjautuvat EU:ssa hyväksyttyyn sopimukseen.
Mainos