Evp-kenraali: Tämä länsimaiden virhe on korjattava nopeasti

Sotatutkijan mukaan miinojen purkamisteknologia on jäänyt jälkeen.
Ukrainan kerrotaan olevan maailman miinoitetuin maa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Ukrainan kerrotaan olevan maailman miinoitetuin maa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Australian asevoimien kenraalimajuri (evp.), sotatutkija Mick Ryan kirjoittaa ABC Newsissä, että Venäjän siirtyminen satojen tuhansien maamiinojen käyttöön on ollut merkittävin viimeaikainen muutos sodan kehityskaaren kannalta.

– Venäjän Etelä-Ukrainan puolustuslinjan murtamiseen tähtäävää operaatiota on tarkkailu paljon. Havaintoihin lukeutuu muun muassa Ukrainan ilmatuen puute, heikko koulutus ja riittämätön länsituki. Kaikki ovat tarjonneet oman osansa, mutta on perustavanlaatuisempi syy, miksi operaatiot etenevät hitaasti, Ryan kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vaikka sotateknologia on kehittynyt viime vuosikymmeninä, miinakenttien havaitsemisen, purkamisen ja läpäisyn tekniikka ei ole kehittynyt 50 vuoteen, hän toteaa.

Ryanin mukaan Ukrainan sodassa on nähtävissä kaksi teknologista kehitystä, jotka ovat hankaloittaneet miinakenttien purkamista entisestään. Nämä ovat maasodassa ennennäkemättömän antureista, analysoinnista ja tiedustelutietojen levittämisestä koostuvan verkon kehittäminen sekä digitalisoitu tulituen ohjaus.

Niiden ansiosta miinojen purkamiseen tähtäävä operaatio voidaan havaita jopa ennen sen alkamista. Purkamiseen ryhtyvä sotilas taas on havaittavissa vain minuuteissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tämä osoittaa Ryanin mukaan länsimaiden älyllisen epäonnistumisen. Lännessä ei ole osattu odottaa tällaisen järjestelmän hyödyntämistä nykyaikaisissa maasodassa. Ei, vaikka kohteen havaitsemisen ja sen tuhoamisen välinen aika on lyhentynyt selkeästi.

– Tähän on puututtava kiireesti. Vaikka Ukraina on jo alkanut sopeutua toteuttamalla aiempaa enemmän purkamisia jalkautuneiden sotilaiden avulla, lyhyellä aikavälillä sille on toimitettava enemmän mekaanisia miinanpurkamisvälineitä, Ryan toteaa.

– Tämän tuen toimittamiselle on nopea tarve. Aikaa ei ole hukattavaksi.

Ukrainalainen laskuvarjoupseeri kertoo Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Ukrainalaistiedustelu vielä arvioi aiheutettujen tuhojen laajuutta.
Suurta haupitsia voidaan käyttää voimakasta tulenkäyttöä edellyttäviä kohteita vastaan.
Mainos