Verkkouutiset

Suomi perii yrityksiltä niiden tuloksesta 20 prosentin yhteisöveroa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Evan mukaan Suomen yritysverotus ei houkuttele investointeja

Elinkeinoelämän valtuuskunta vaatii päätöstä yhteisöveron alentamisesta nyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi perii yrityksiltä niiden tuloksesta 20 prosentin yhteisöveroa. Vaikka nimellinen verokanta ei ole kansainvälisesti korkea, Suomessa veropohja on laaja. Monessa valtiossa veronalaiset tulot määritellään Suomea suppeammin ja menot ovat laajemmin vähennyskelpoisia, kirjoittaa EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää blogissaan.

Hänen mukaansa yritysten todellinen verorasitus onkin Suomessa lähellä nimellistä 20 prosentin verokantaa, kun monessa muussa maassa se on huomattavasti pienempi kuin yhteisöverokanta

– Esimerkiksi Ruotsissa nimellinen verokanta (20,6 %) on Suomen verokantaa korkeampi, mutta yritysten todellinen keskimääräinen verorasitus jäi vuonna 2021 Suomea alhaisemmaksi, Kujanpää huomauttaa.

– Lisäksi investointikannustimiin vaikuttaa investoinnin efektiivinen rajaveroaste (EMTR), joka kertoo investoinnin minimituottovaatimuksesta verotus huomioiden. Investointien efektiivinen rajaveroaste oli Ruotsissa ja Tanskassa merkittävästi Suomen tasoa alhaisempi vuonna 2021, hän jatkaa.

Kujanpään mukaan Suomen tulisi alentaa yhteisöverokantaa 15 prosenttiin.

– Vaikutusten kannalta hyödyllisintä olisi ajoittaa veronalennus vaalikauden loppuun, mutta päättää siitä jo nyt. Ennalta ilmoittaminen lisäisi investointeja Suomeen heti veronalennuksen tultua tietoon, hän sanoo.

Verotuksen kansainvälinen kilpailukyky painottuu erityisesti yritysverotuksessa, koska pääomat liikkuvat helposti rajojen yli.

– Se vaikuttaa sekä siihen, saadaanko Suomeen lisää ulkomaisia investointeja että siihen, investoivatko Suomessa toimivat yritykset jatkossakin tänne. Yhteisöverokannan kilpailukyky on olennaisen tärkeää: jos yritys valitsee sijainnikseen toisen maan, toiminnan tuottama arvonlisäys ja siitä Suomeen maksettavat verotulot voidaan menettää, Kujanpää kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että Suomella ei ole varaa hävitä investointeja muille Pohjoismaille.

– Valtiovarainministeriö on arvioinut, että Suomen veronjärjestelmän tarjoamat kannusteet investoida ovat tällä hetkellä samanlaiset kuin muissa maissa keskimäärin. Keskinkertaisuus ei riitä kansainvälisessä kilpailussa voittoon, huomauttaa Kujanpää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)