– Yhdessä 20 prosentin yhteisöveron kanssa tämä tarkoittaa sitä, että sähköntuottajien verotus kiristyy 50 prosentin tasoon tänä vuonna. Suunniteltu vero on vaikutuksiltaan monikymmenkertainen Ruotsiin vastaavaan veroon nähden, ja soveltamisalaltaan laaja. Pelkona on se, että väliaikaiseksi suunnitellusta windfall-verosta tulee pysyvä, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää kirjoittaa blogissaan.
Windfall-veroilla tarkoitetaan poikkeuksellisten olosuhteiden aiheuttamien normaaleja suurempien tuottojen verotusta, jotka ovat energiakriisin myötä nousseet eri maiden keinovalikoimaan sähkötukien rahoittamiseksi.
– Suomen suunnittelema vero on kuitenkin vaikutuksiltaan aivan eri tasoa kuin esimerkiksi Ruotsissa, ja siksi se asettaa suomalaiset sähköntuottajat ja -myyjät kilpailijamaitamme huonompaan asemaan. Sähköntuotannon kipeästi edellyttämien tulevaisuuden investointien kannalta tämä on erittäin haitallista.
Kujanpää kirjoittaa, että windfall-veron valmistelun yhteydessä suomalaiset päättäjät ovat toistelleet investointien turvaamisen tärkeyttä ja tavoitetta kohdistaa vero vain poikkeuksellisiin ylituottoihin.
– Nämä tavoitteet eivät riittävästi näy hallituksen esityksessä windfall-veroksi. Veronalaisten tuottojen määrä riippuisi yrityksen taserakenteesta. Omakustannehintaan omistajayhtiöilleen sähköä myyvien niin sanottujen Mankala-yhtiöiden tuottamaan sähköön voisi kohdistua poikkeuksellisen kova verorasitus.
– Konsernirakenteesta riippuen myös konserninsisäiseen käyttöön tuotettu sähkö saattaa joutua ehdotetun verolain perusteella windfall-veron alaiseksi. Voittovero voisi kohdistua myös sellaiseen yritykseen, joka kokonaisuutena olisi tappiollinen. Sähköntuotannon voittotaso voi normaalioloissakin ylittää ehdotetun 10 prosentin normaalituottoprosentin. Käytännössä siis Suomi verottaisi ylituottoverolla osittain myös tavanomaisia voittoja, Kujanpää jatkaa.
Hän toteaa, että vihreän siirtymän investointien houkuttelemiseksi Suomi tarvitsee kipeästi lisää sähköntuotantoa.
– Sähköntuotannon lisääminen puolestaan vaatii tuottajilta isoja investointeja. Ylipäätään investoijia askarruttaa se, että Suomi useista muista EU-maista poiketen toimeenpanee laajan kansallisen windfall-veron vuodeksi 2023. Ei ole kovin suuri yllätys, jos investoinnit karkaavat Ruotsiin, kun myöskään riskiä veron soveltamisajan jatkamisesta ei voida sulkea pois.