Näin ainakin jos on uskominen europarlamentin suurimman poliittisen ryhmän Euroopan kansanpuolueen (EPP) meppien Christophe Gomart’n ja Hélder Sousa Silvan järjestämän Brysselin-seminaarin sävyyn.
Euroopan parlamentissa pidetty tilaisuus kokosi keskiviikkona yhteen unionin keskeisiä puolustuspoliittisia vaikuttajia keskustelemaan yhdestä vaikeimmista, mutta yhä ajankohtaisemmasta aiheesta: miten rakentaa pysyvä, itsenäinen ja uskottava eurooppalainen komentorakenne?
Seminaarin otsikko – From Words to Actions: Putting European Defence First – kiteytti tilaisuuden kunnianhimoisen tavoitteen. Kyse ei ole enää vain analyysistä ja uhkakuvista, vaan niihin vastaamisesta konkreettisilla institutionaalisilla ratkaisuilla.
Taustalla kummittelee tuttu joukko polttavia ongelmia eli Venäjän sota Ukrainassa, Kiinan nousu, etelän epävakaus sekä Yhdysvaltojen strateginen vetäytyminen Euroopan turvallisuustakuista. Kuten Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen jo aiemmin keväällä totesi, rauhan osinkojen aika on ohi.
Metsola ja Gomart: Puolustuksesta perustarve
Tilaisuuden avasivat Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola sekä Ranskan entinen tiedustelukenraali ja EPP:n nykyinen meppi Christophe Gomart. Molemmat muistuttavat, että turvallisuus ei ole ylellisyyttä, vaan elämän perusedellytys aivan Abraham Maslow’n tarvehierarkiateorian toisen tason mukaisesti.
Metsolan mukaan kansalaisilla on oikeus odottaa Euroopan kykenevän puolustamaan itseään, eikä turvallisuudesta huolehtimista voida enää pitää jäsenvaltioiden monopolina. Sen tulee olla yhteinen hanke.
Gomart painottaa, että Euroopan on rakennettava yhteinen puolustuspäämaja (C2-rakenne), joka ei ole vain paperitiikeri, vaan kykenee käskyttämään, koordinoimaan ja reagoimaan.
Gomart vertaa varsin konkreettisesti ja kriittisesti Euroopan ja Yhdysvaltojen komentorakenteiden eroista. Hänen mukaansa Yhdysvalloilla on pysyvä ja täysin varusteltu sotilaallinen komentokeskus – C2 (command and control) – joka toimii 24/7, harjoittelee jatkuvasti ja kykenee mobilisoimaan joukkoja nopeasti eri puolilla maailmaa.
Euroopassa vastaavaa rakennetta ei ole. Gomartin mukaan EU:n olemassa oleva sotilasesikunta (EUMS) ei ole varustettu samantasoisilla resursseilla eikä sillä ole mandaattia suorittaa operatiivisia tehtäviä. Hän kuvaa EU:n nykyistä komentokykyä enemmän “koordinaatiokeskukseksi” kuin aidoksi esikunnaksi.
Gomartin mukaan tämä tekee EU:sta riippuvaisen ulkopuolisista toimijoista, erityisesti Natosta ja sitä kautta Yhdysvalloista, ja estää Eurooppaa toimimasta nopeasti kriisitilanteissa, joissa amerikkalaiset eivät välttämättä halua tai ehdi osallistua.
Gomartin vertaus on tarkoitettu herättämään eurooppalaisia päättäjiä. Jos Eurooppa haluaa olla vakavasti otettava turvallisuuspoliittinen toimija, sen on rakennettava oma, toimivaltainen C2-rakenne, ei vain paperilla, vaan myös käytännössä, budjetilla ja henkilöstöllä.
Gomartin mukaan tähän asti toteutetut yksittäiset operaatiot, kuten Takuba-operaatio Sahelissa, Aspidesin merisaattueet Punaisellamerellä ja Atalanta-operaatio Somalian edustalla, ovat kuitenkin osoittaneet, että EU osaa toimia yhdessä, mutta nyt tarvitaan pysyviä rakenteita.
Takuba oli ranskalaisvetoisen eurooppalaisen erikoisjoukkoallianssin hanke Malissa, jonka tavoitteena oli tukea paikallisten joukkojen taistelua jihadistiryhmiä vastaan. Aspides on puolestaan EU:n uusi meriturvallisuusoperaatio, jonka tehtävänä on turvata kauppamerenkulku Punaisenmeren ja Adeninlahden alueella huthien iskuja vastaan.
Atalanta-operaatio, käynnistetty jo vuonna 2008, keskittyy merirosvouksen torjuntaan Somalian rannikkovesillä sekä humanitaaristen kuljetusten suojaamiseen.
Autonomia ei ole irtautumista Natosta
Ensimmäisessä, Hélder Sousa Silvan vetämässä paneelikeskustelussa pureuduttiin kysymykseen, miten puheet eurooppalaisesta puolustusautonomiasta saadaan muunnettua todellisiksi toiminnoiksi. Keskusteluun osallistuivat muun muassa Euroopan unionin sotilasesikunnan (EUMS) edustajia, jäsenmaiden puolustusasiantuntijoita ja europarlamentaarikkoja.
Keskeinen viesti oli se, ettei eurooppalainen autonomia tarkoita eroa Natosta tai vastakkainasettelua Yhdysvaltojen kanssa. Pikemminkin kyse on “strategisesta vastuunkannosta”, kuten eräs panelisti asian ilmaisi.
Useampi puhuja huomautti, että eurooppalaisten on opittava toimimaan yhdessä myös silloin, kun Yhdysvallat on haluton tai estynyt – olipa kyseessä Lähi-idän kriisi, hybridiuhat tai kyberiskut.
Paneelissa nostettiin esiin myös käytännön esteitä, joita ovat päällekkäiset rakenteet, puutteellinen yhteensopivuus, kielimuurit ja poliittinen haluttomuus jakaa suvereniteettia. Useampi puheenvuoro painotti, että EUMS:n tulisi saada käyttöönsä pysyvä operatiivinen komentovalmius – ei pelkästään kriisiajan tueksi, vaan arjen valmistelu- ja harjoitustyöhön.
Tiekartta eurooppalaiselle esikunnalle
Toinen, Christophe Gomartin vetämä paneelikeskustelu keskittyi konkreettisiin askeliin kohti pysyvää eurooppalaista esikuntaa. Tiekarttaa ei vielä ole, mutta useita rakennuspalikoita tunnistettiin. Yksi keskeisimmistä oli rahoitus. Useat panelistit vaativat Euroopan puolustusrahaston laajentamista ja investointien painopisteen siirtämistä yhteisiin järjestelmiin ja komentorakenteisiin.
Toinen korostettu kysymys oli päätöksenteon ketteryys.
– Meillä voi olla maailman paras komentokeskus, mutta jos poliittinen päätös lähetetään paperipostina viidelletoista eri puolustusministeriölle, olemme aina myöhässä, kiteytti eräs esiintyjä.
Moni toivoi yhteistä päätöksentekoprosessia kriisitilanteiden varalta tai edes tiiviimpien ydinryhmien puitteissa.
Yksi kiinnostavimmista esityksistä tuli teknologiarintamalta. EU:n olisi kehitettävä yhteinen puolustusteknologia-alusta, joka mahdollistaisi sekä tiedustelutiedon jaon että komentoketjujen digitaalisen turvallisuuden.
– Meillä on yhteiset arvot, mutta nyt tarvitsemme myös yhteisen koodin ja yhteisen ohjelmiston, kuului yksi aforistinen huomio.
Andrius Kubiliuksen mielestä nyt ei enää kannata odottaa
Seminaarin päätti Liettuan entinen pääministeri ja nykyinen puolustus- ja avaruusasioiden komissaari Andrius Kubilius. Hänen viestinsä oli suora: nyt ei enää kannata odottaa uutta shokkia.
– Jos emme rakenna omaa kykyämme puolustautua, joudumme seuraavan kriisin tullen kysymään taas kerran, miksei kukaan tee mitään.
Tilaisuus ei tuottanut vielä virallisia päätöksiä tai julistuksia, mutta sen arvo oli muualla. Se loi painetta seuraavan komission puolustuspoliittisille linjauksille ja antoi selkeän viestin jäsenvaltioille. Euroopan parlamentissa ei enää puhuta puolustuksesta vain arvoyhteisönä, vaan toimintakykyisenä entiteettinä.
