Eurovaalien ajankohta varmistui

Suomen vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024.
Euroopan parlamentin istuntosali. LEHTIKUVA / AFP
Euroopan parlamentin istuntosali. LEHTIKUVA / AFP

Vuonna 2024 käytävien europarlamenttivaalien ajankohdaksi on varmistunut 6.-9. kesäkuuta.

Asiasta tiedotetaan Twitterissä Ruotsin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajakauden tilillä. Asia varmistui EU-suurlähettiläiden kokouksessa.

Vaalit on järjestettävä kaikissa jäsenvaltioissa torstain 6.6.2024 ja sunnuntain 9.6.2024 välisenä aikana. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 9.6.

Europarlamenttivaalit järjestetään viiden vuoden välein.

Entisen työministerin mukaan osa korkeista työttömyysluvuista selittyy muutoksilla siinä, ketkä näkyvät työttöminä työnhakijoina.
Puolue on toistuvasti vastustanut eduskunnassa tavoitteita, joita se nyt sanoo kannattavansa.
Kansanedustaja kysyy, onko talouskasvukin hallituksen vika.
Mainos