Suomella on asennevamma, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
Hän viittaa Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Kirjoituksessa kiinnitetään huomiota siihen, että Suomessa suositaan perinteisesti riskittömiä valintoja joiden tarkoituksena on taata, että asiat pysyvät ennallaan.
Pääkirjoituksen mukaan riskittömyyden tavoittelu voi olla jopa taustatekijä sille, miksi Suomen talous ei kasva. Riskittömyyden tavoittelulla viitataan niin kuluttajien varovaisuuteen kuin yritysten varovaisuuteen investoinneissa.
Ilmiö näkyy siinäkin, että hallituksen suunnittelemat sopeutukset ja muut toimet herättävät poikkeuksetta laajaa vastustusta. Vastustusta tulee siitä huolimatta, vaikka toimet edistäisivät talouskasvun käynnistymistä ja vähentäisivät julkisia menoja.
– Kun seuraava hallitus aloittaa työnsä, asennemuutokselle olisi tilaus. Hallituksen edessä oleva säästöurakka on niin valtava, että siitä ei selviä tekemättä perusremonttia koko hyvinvointivaltioon. Remontin lopputulos voi olla se, että kun turva kevenee rahapulan vuoksi, yksilön riski ja omavastuu kasvavat, HS kirjoittaa pääkirjoituksessaan.
Kangasharju on samoilla linjoilla.
– Talouskasvua tuovilta päätöksiltä edellytetään vahvaa etukäteistietoa vaikuttavuudesta. Julkisten menojen ylläpitoa ihmetteleviä syytetään vääräoppisuudesta.
Suomella on asennevamma. Talouskasvua tuovilta päätöksiltä edellytetään vahvaa etukäteistietoa vaikuttavuudesta. Julkisten menojen ylläpitoa ihmetteleviä syytetään vääräoppisuudesta. https://t.co/DPGFA2Lxoz
— Aki Kangasharju (@AkiKangasharju) April 7, 2026