Ero puolisosta voi heikentää taloudellista tilannetta huomattavasti, Ensi- ja turvakotien liitto muistuttaa tiedotteessa. Esimerkiksi asumisen kustannukset nousevat, kun niitä ei enää jaeta kahden aikuisen kesken. Arjen kustannuksista voi myös tulla yllätyksiä.
Talousasiat aiheuttavatkin usein riitaa eronneelle parilla. Iso haaste voi olla, jos perheen vanhemmilla on isot tuloerot. Tällaisissa tapauksissa on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota talouden tasapuoliseen jakamiseen ja talouskiistojen välttämiseen.
– Raha on yleisimpiä riidanaiheita parisuhteessa ja sitä se on myös erotessa. Ero nostaa pintaan monenlaisia tunteita, mikä vaikeuttaa asioista sopimista. Vanhempien olisi käsiteltävä oma erokriisinsä ja katkeruutensa ja kyettävä pitämään lapsen paras mielessä sopimuksia tehdessä, Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Päivi Hietanen sanoo tiedotteessa.
Ero laskee lähes aina perheen elintasoa ainakin hetkellisesti. Lapselle tärkeistä asioista tulisi silti pyrkiä pitämään kiinni mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi lapselle merkityksellisiä harrastuksia olisi tärkeää voida jatkaa elämäntilanteen muuttuessa. Tuttujen rutiinien säilyminen edesauttaa myös lapsen sopeutumista uuteen tilanteeseen. Lapsen elatusta koskevissa sopimusneuvotteluissa tulisi aina tiedostaa lapsen näkökulma ja huolehtia, ettei rahasta muodostu vanhempien välille vallankäytön välinettä.
– Kummallakin vanhemmalla on velvoite huolehtia lapsen kuluista. Vastuu elatuksesta ja lapsen tarpeisiin vastaamisesta jatkuu eron jälkeen.
Monessa perheessä taloudellinen tilanne on tavallista tiukempi tällä hetkellä ja eropäätöstä saatetaan pitkittää taloudellisista syistä. Jos taloudellinen tilanne ei ole turvattu eron tapahtuessa, lisää se erokriisin kuormittavuutta merkittävästi. Edessä voi olla ikäviä yllätyksiä myös, jos suhteen molemmilla osapuolille ei ole ollut selvää, millaiset perheen arjen kustannukset kokonaisuudessaan ovat.
– Jos raha-asioiden hoitaminen on suhteen aikana jäänyt toiselle osapuolelle, voivat elinkustannukset eron jälkeen yllättää monelle tavalla. Monelle voi tulla yllätyksenä myös se, että erotessa kaikki menee puoliksi. Raha-asioista tulisi puhua avoimesti jo suhteen aikana, jotta yllätyksiltä vältyttäisiin. Jos taloudesta ei ole puhuttu aiemmin, on sen puheeksi ottaminen eron hetkellä vaikeaa, Hietanen sanoo.
Tavallinen tilanne on esimerkiksi, että toinen perheen vanhemmista on huolehtinut lasten vaate- ja tarvikeostoksista eikä toisella vanhemmalla ole käsitystä, kuinka paljon rahaa menee tarvittaviin varusteisiin vaikkapa koulusyksyn alkaessa.
– Myös talousasioista voidaan sopia joustavasti, mutta se vaatii eronneelta parilta yhteistyötä. Esimerkiksi lasten tarvikkeita ja harrastuksia varten voidaan perustaa yhteinen tili tai sopia, että vanhemmat ostavat tarvittavat varusteet vuorotellen joka toinen vuosi. Kuluista sopimisen tukena voi käyttää Kelan elatusapulaskuria tai THL:n vanhemmuussuunnitelmaa, Hietanen sanoo.
Talousasioilla voidaan tehdä kiusaa toiselle, mutta viime kädessä siitä kärsivät lapset. Vaikeimmissa eroissa toinen osapuolista voi esimerkiksi viivästyttää omaisuuden ositusta. Myös taloudellisen väkivallan riski voi kasvaa erotessa.
– Vanhempien tulisi pystyä hoitamaan ero ja siihen liittyvä sopiminen yhteistyössä, sillä lapsi kärsii aina vanhempien riitelystä. Ero on elämän suurimpia kriisejä, mutta vanhempien välinen yhteistyö auttaa turvaamaan lapsen kehityksen.
Erotilanteeseen on saatavilla monenlaista tukea ja tietoa. Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa maksuttomia palveluita vanhemmille ja lapsille jäsenyhdistyksissään ympäri Suomen. Apua on saatavilla etäyhteydellä ja kasvokkain. Apua saa vertaistukiryhmistä, yksilötapaamisista ja chatista.