”Erittäin vaarallista” – Tanska varautui sotaan USA:ta vastaan

Grönlantiin lähetettyjen vahvistusten toivottiin nostavan sotilasoperaation kynnystä.
Tanskan sotilaita Grönlannissa. / Forsvaret
Tanskan sotilaita Grönlannissa. / Forsvaret

Tanskan kerrotaan varautuneen tammikuussa täysimittaisiin sotatoimiin amerikkalaisjoukkoja vastaan. Taustalla olivat presidentti Donald Trumpin aluevaatimukset itsehallinnollista Grönlantia kohtaan.

Yleisradioyhtiö DR:n mukaan sotilaallista tukea odotettiin Ranskalta, Saksalta ja Pohjoismailta. Grönlannin puolustusta vahvistettiin eliittijoukoilla ja F-35-hävittäjillä. Lentokenttien kiitotiet olisi räjäytetty Yhdysvaltain maahanlaskuoperaation vaikeuttamiseksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Donald Trumpin uhkaukset otettiin tosissaan, joten mahdollisen sotilasoperaation torjumiseksi tehtiin alkuvuodesta laajoja valmisteluita. Tanskan ja Ranskan hallitusten väitetään valmistelleen pohjoiseurooppalaista koalitiota Grönlannin puolustamiseksi.

Ranska lähetti itsehallinnollisen alueen tueksi vuoristojoukkoja, sota-aluksen ja ilmatankkauskoneen. Tämän lisäksi oli valmius lähettää satoja muita sotilaita.

Varautuminen tehtiin ennalta suunnitellun sotilasharjoituksen varjolla. Tavoitteena oli nostaa hyökkäyksen kynnystä, mikä ilmeisesti toimikin. Valkoisen talon kerrotaan saaneen asevoimilta arvioita, joiden perusteella Grönlannin haltuunotto olisi voinut aiheuttaa yllättävän suuria tappioita.

Poimintoja videosisällöistämme

DR:n mukaan varautumista kiihdytettiin Yhdysvaltain Venezuela-operaation jälkeen. Presidentti Nicolas Maduro otettiin kiinni yllätysiskulla 3. tammikuuta ja kuljetettiin tuomioistuimen eteen New Yorkiin.

– Kaikki mahdolliset skenaariot piti ottaa tosissaan, Tanskan yleisradioyhtiön lähde sanoo.

Yhdysvaltain katsottiin toimivan erittäin poikkeuksellisella ja arvaamattomalla tavalla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Trumpilla ei ole ympärillään samankaltaisia ihmisiä kuin aiemmin, jotka vastustaisivat tällaista. Se on erittäin vaarallista, lähde toteaa.

Varautumisella tehtiin selväksi, että Grönlannin haltuunotolla olisi Yhdysvalloille vakavia seurauksia. Operaatio olisi käytännössä hajottanut Naton sekä tuhonnut Yhdysvaltain ja Euroopan välisen suhteen.

Tanskassa uhkan arvioidaan vähentyneen alkuvuoteen verrattuna, mutta laajentumishaluisen Donald Trumpin hallinnon katsotaan silti muodostavan todellisen riskin lähivuosien aikana.

Rikastetun uraanin paikantaminen ja kaivaminen esiin vaatisi vähintään satojen sotilaiden operaation.
Öljyreitin turvaamisen olisi pitänyt olla tärkein asia, John Bolton sanoo.
Kyseessä voi olla GBU-72/B-asejärjestelmän ensimmäinen käyttökerta taistelussa.
Mainos