Kasvun taustalla on osin teknologinen siirtymä, kuten HD-lähetysten vauhdittama televisiokauppa. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Erikoiskauppa ennakoi liikevaihdon kasvua koko vuodelle

Varovainen toiveikkuus palaa pitkän laskun jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Erikoiskaupan liiton mukaan vuoden ensimmäinen neljännes toi kasvulukuja useille erikoiskaupan toimialoille. Erikoiskaupan liiton tilastopalvelu ennakoi liikevaihdon kasvua koko vuodelle, joskin nousu jäänee maltilliseksi, vajaaseen prosenttiin.

Toimialakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Siinä missä optisen alan liikevaihto on jatkanut vakaata kasvuaan jo useamman vuoden ajan, ovat esimerkiksi elektroniikka- ja kodinkonekaupassa laskua seuranneet nyt ensimmäiset kasvun merkit – erityisesti televisioiden ja kodin tietotekniikan kysynnässä.

Kasvun taustalla on osin teknologinen siirtymä, kuten HD-lähetysten vauhdittama televisiokauppa, mutta oletettavasti myös kuluttajien ostovoiman hienoinen vahvistuminen.

Myös rauta- ja sisustuskaupassa on tapahtunut käänne. Viime vuosina ala on paininut taantuman kanssa, mutta alkuvuoden aikana myynti on piristynyt selvästi.

Rauta- ja sisustuskaupan yhdistys Rasi ry:n mukaan vuoden ensimmäinen vuosineljännes toi rautakaupalle kahdeksan prosentin kasvun. Tämä voi viitata siihen, että kuluttajat alkavat jälleen investoida koteihinsa.

Yhteistä monelle sektorille on ollut epävarmuuden väistyminen ostokäyttäytymisestä. Vaikka kuluttajien luottamusindikaattori oli huhtikuussa edelleen pakkasella (-7,39), on suunta hitaasti myönteinen.

Hallituksen päättämät veronkevennykset, korkojen lasku ja varovainen vire asuntomarkkinoilla näkyvät nyt monessa erikoiskaupan kulmassa.

– Ostovoiman vahvistuminen näkyy jo kulutuskysynnässä, etenkin käyttötavarakaupassa. On positiivinen signaali, miten erilaisista lähtökohdista ponnistavat alat – kuten kodintekniikka, sisustus, optiikka tai terveystuotteet – näyttävät nyt hakeutuvan samansuuntaiseen, joskin varovaiseen kasvuun. Samalla on hyvä muistaa, että usealla toimialalla kysynnän kehitys odottaa edelleen kasvua, kertoo Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen.

Erikoiskaupan liitto edustaa 13 kaupan ja terveyden toimialaa. Liiton jäsenyhdistyksiin kuuluu yli 900 yritystä, jotka työllistävät yli 40 000 työntekijää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)