Viimeaikaisten droonihavaintojen yhteydessä on selvitetty Itämerellä liikkuneiden alusten mahdollista roolia hybriditoiminnassa.
Esimerkiksi pakotteiden kohteena oleva venäläinen rahtialus Astrol 1 liikehti Juutinraumassa epäilyttävällä tavalla ennen Kööpenhaminan lentoasemalla tapahtunutta välikohtausta. Se oli vain 35–40 kilometriä lentoaseman kaakkoispuolella.
Aiempi poukkoileva reitti viittasi siihen, että alus pyrki saapumaan sopivaan kohtaan juuri tiettynä kellonaikana.
Katseet ovat kohdistuneet lisäksi norjalaiseen Oslo Carrier 3 -rahtilaivaan, joka oli tuolloin vain seitsemän kilometrin päässä Kööpenhaminan lentoasemasta. Aluksen omistaa Kaliningradissa toimiva yhtiö, ja sen miehistö on venäläinen.
Aluksen omistaa Bulkship Management -yhtiö, joka on osa suurempaa norjalaista Oslo Bulk -yritystä. Yhtiön Kaliningradin toimipisteen verkkosivusto muuttui Ukrainan sodan alun jälkeen hetkellisesti aikuisviihdesivuksi ennen sen alasajoa.
Danwatch-sivuston mukaan Kaliningradin toimipisteen johtaja on yhteydessä Venäjän vanhimpiin lukeutuvaan RSB-miliisijärjestöön ja turvallisuuspalvelu FSB:hen.
RSB:n palveluksessa on ollut turvallisuuspalveluiden entisiä työntekijöitä ja erikoisjoukkojen sotilaita. Yhdysvallat on asettanut pakotteita sitä vastaan.
Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok./EPP) huomauttaa, että aluksia voidaan käyttää myös muuhun kuin venäläisen öljyn kuljettamiseen ja kaapelien katkomiseen. Jos epäilyt Oslo Carrier 3:n roolista osoittautuvat todeksi, tarkoittaisi se, että Venäjä muuttaa vanhoja tankkereita ja rahtialuksia droonien emäaluksiksi.
Aaltolan mukaan nämä olisivat käytännössä ei-viattomia sotalaivoja.
– Naton ja EU:n on vastattava tehokkaammalla ja rauhattoman ajan merivalvontaverkolla Itämerellä ja Pohjanmerellä: tunnistaa, pysäyttää ja neutraloida ennen kuin ehtivät iskeä. Olemme ehkä tunnelinäössämme keskittyneet vain ja ainoastaan aluksien kuljettamaan energiaan ja kaapeleiden katkaisemiseen, Mika Aaltola kirjoittaa X:ssä.
– Niillä on myös muu käyttönsä, Venäjän kikkakirjassa on varmasti luku ”Troijan hevoset”. Myös maalla Venäjä-kytköksinen kuljetuskalusto tuottaa uhkaa, Aaltola jatkaa.
LUE MYÖS:
Useita epäilyttäviä laivoja – laukaistiinko droonit mereltä kohti lentoasemia? (VU 24.9.2025)
Jos näin on, Venäjä muuttaa vanhoja tankkereita ja rahtialuksia droonien emäaluksiksi, käytännössä ei-viattomiksi sotalaivoiksi. Naton ja EU:n on vastattava tehokkaammalla ja rauhattoman ajan merivalvontaverkolla Itämerellä ja Pohjanmerellä: tunnistaa, pysäyttää ja neutraloida… https://t.co/L7NRgm16d6
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) September 28, 2025
Oslo Carrier 3, the Norwegian cargo ship close to Copenhagen when drones shut down the airport there, is owned by a company with a Kaliningrad branch. The branch director is a Russian citizen connected to RSB Group, the Russian PMC. Nice work here: https://t.co/zj89o02bz5
— Michael Weiss (@michaeldweiss) September 27, 2025




