Verkkouutiset

Natalia Ševtšuk. Kuvakaappaus videohaastattelusta: ARM WOMEN BLOG / YOUTUBE

”Enkelten divisioona” – IL: Natalia johtaa 56 miehen osastoa rintamalla

Ryhmän kerrotaan koordinoivan ukrainalaisten lennokkiohjaajien toimintaa.

Ukrainalainen Natalia Ševtšuk avaa Iltalehdelle tehtäviään rintamalla.

Hän johtaa 56 miehen vahvuista elektronista radiotiedusteluyksikköä, jota Ukrainassa kutsutaan epävirallisesti myös ”enkelten divisioonaksi”. Taktinen joukko koordinoi Bahmutin suuntaan sijoitettujen ukrainalaisten prikaatien lennokkioperaattoreiden toimintaa.

– Minulle etäisyydet sodassa mitataan lennokkien kantamalla. Toisinaan unohdamme viikonpäivät, koska muistamme vain päivät, jolloin määrittelemme lentoaikataulut. Työskentelemme päättymättömästi vuorokauden ympäri. Sota ei pidä taukoja, ja työmme on äärimmäisen tärkeää, Ševtšuk kertoo IL:lle.

Ryhmän käytössä on esimerkiksi niin sanottuja kamikaze-lennokkeja ja pommeja pudottavia taistelulennokkeja. Ne eivät pysty lentämäään yhtä kauas kuin tiedustelulennokit, joten niiden ohjaaminen vaatii Ševtšukin mukaan toisinaan sotilaan sijoittumista lähelle vihollista.

– Joskus joudun valitsemaan paikkoja vihollisen juoksuhautojen läheisyydestä. Etäisyys saattaa olla vain kilometrin luokkaa, ja silloin venäläiset pystyvät yltämään lentäjiini ei vain tykistön, mutta myös pienempien aseiden turvin, luutnantti Ševtšuk selittää.

Ševtšuk työskenteli ennen sotaa Kiovan dokumenttielokuvastudiossa ohjaajana. Hän halusi hyödyntää elokuvateollisuudesta karttuneen osaamisen sodankäynnissä. Enkelten divisioonassa suurin osa sotilaista tulee elokuva-alalta.

Idean tähän hän sai seistessään värväystoimiston jonossa.

– Olin kai vain onnekas. Värväystoimiston upseeri piti ajatuksestani muodostaa lennokkilentäjien joukkio ja hän myös huomasi asiakirjoistani, että oli syntymäpäiväni. Se oli paras lahja. Jo tunnin päästä olin yhteydessä elokuvantekijäystäviini, erityisesti heihin, joilla oli kokemusta lennokeista. Innokkaita liittyjiä oli paljon, joten joukkioni perusta muodostettiin jo samana päivänä, Ševtšuk kertoo ryhmänsä syntyvaiheista.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)