Verkkouutiset

Paikallisia siirtymässä suojaan venäläisten ilmaiskuilta Kiovan metrossa aamulla 29. toukokuuta 2023. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / SERGEI SUPINSKY

Enemmistö ukrainalaisista haluaa vuoden 1991 rajat

Enemmän kuin kaksi kolmesta ukrainalaisesta ei usko sovintoon Venäjän kanssa ainakaan nykysukupolvien aikana, kertoo kyselytutkimus.

Ukrainalaisen ZN.UA-uutissivuston Razumkov Centeriltä tilaamasta ja 27. toukokuuta julkistetusta kyselytutkimuksesta selviää, että lähes 66,8 prosenttia ukrainalaisista vastustaa palaamista 24. helmikuuta 2022 edeltäneeseen vuoden 2014 demarkaatiolinjaan sen sijaan, että palautettaisiin maan lailliset ja kansainvälisesti tunnustetut rajat vuodelta 1991.

Kysely toteutettiin aikavälillä 28. huhtikuuta-3. toukokuuta haastattelututkimuksena 22 Ukrainan alueella ja Kiovassa. Vastanneina oli 2020 yli 18-vuotiasta Ukrainan kansalaista. Virhemarginaali on korkeintaan 2,3 prosenttia.

Ukrainan nuori väestönosa ei usko sovintoon

Kielteisesti suoriin rauhanneuvotteluihin Venäjän federaation kanssa suhtautuu 63,9 prosenttia vastaajista, kun taas 13 prosenttia ei osannut sanoa.

Ukrainalaisista 68,5 prosenttia pitää mahdottomana sovintoa venäläisten kanssa ainakaan tämän sukupolven aikana. Yli joka kolmas ukrainalainen eli 36,3 prosenttia katsoo, että välirikko venäläisten kanssa on peruuttamaton ja sovintoa ei tule ikinä.

Kategorisempia olivat nuoret ikäluokat eli 18-39-vuotiaat, joista hieman yli 40 prosenttia katsoi sovinnon olevan mahdoton.

Noin 12 prosenttia katsoi sovinnon olevan mahdollinen korvausten maksamisen ja sotarikollisten tuomitsemisen jälkeen. Vastaajista 5,6 prosenttia katsoi venäläisten katumisen riittävän ja vain 4 prosenttia oli valmis sovintoon heti sodan päätyttyä.

Tällä hetkellä Venäjän kansalaisiiin suhtautuu negatiivisesti vähinään jollain tapaa 84 prosenttia ukrainalaisista. Yli kolmannes eli 34,6 prosenttia katsoo jokaisen venäläisen olevan vastuussa sodasta riippumatta heidän poliittisesta kannastaan.

Reilu neljännes eli 26,1 prosenttia suhtautui kaikkiin venäläisiin negatiivisesti paitsi niihin, jotka vastustavat aktiivisesti sotaa ja Kremliä. Hieman pienempi osuus eli 23,3 prosenttia suhtautui negatiivisesti niihin venäläisiin, jotka kannattavat Ukrainan-vastaista sotaa.

ZN.UA huomauttaa, että vain 9,2 prosenttia ukrainalaisista jakaa Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin ja venäläisliberaalien näkemyksen, jonka mukaan vastuun sodasta kantavat ainoastaan Vladimir Putin ja muu Venäjän valtiojohto.

Vain 1,9 prosenttia ukrainalaisista suhtautui kaikkiin Venäjän kansalaisiin myönteisesti ilman poikkeusta.

Reilu prosentti Ukrainan kansalaisista tukee hyökkääjää

Vanhastaan ukrainalaisilla ja venäläisillä on ollut keskenään limittyvät perhesuhteet. Ukrainalaisista 53,4 prosenttia vastasi, ettei heillä ole sukulaisia Venäjällä tai Valko-Venäjällä.

Tuosta vajaan 47 prosentin ukrainalaisvastaajien osuudesta 42,2 prosenttia kertoi riidelleensä Venäjällä ja Valko-Venäjällä elävien sukulaistensa kanssa eikä olevan enää heidän kanssaan tekemisissä.

Sen sijaan 29,5 prosenttia pitää yhteyttä näihin sukulaisiin, mutta ei keskustele näiden kanssa sodasta tai politiikasta.

Vastaajista 15,3 prosenttia kertoi hyökkääjävaltioissa asuvien sukulaistensa olevan Ukrainan puolella. Sukulaistensa kanssa ei ollut ongelmia Ukrainan kansalaisista 2,5 prosentilla, koska he tukivat sukulaistensa tapaan myös hyökkääjävaltioita.

Koko Ukrainan väestössä hyökkääjän toimia tukevan väestön osuus on 1,2 prosenttia. Tämä täsmää myös siihen osuuteen, joka suhtautuu kategorisen myönteisesti kaikkiin venäläisiin.

 

 

 

 

 

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)