Keskustan puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen (kesk.) ei ota kantaa kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) kirjaväitteeseen, jonka mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok.) olisi luvannut, ettei ydinaserajoitusta koskevaa pykälää muuteta. Kiljusen mukaan tämä olisi mahdollistanut valiokunnan yksimielisen mietinnön Yhdysvaltojen kanssa sovitusta DCA-sopimuksesta. Kiljunen toimi tuolloin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.
Asiasta kirjoittavat Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat. Orpo kiistää lupauksen ja viestittää muistavansa asian eri tavalla.
– En pysty vahvistamaan tai kieltämään sitä, mitä Orpon ja Kiljusen välillä on keskusteltu. Minulla ei ole siitä tietoa, kommentoi Kaikkonen asiaa Verkkouutisille.
Esittelikö Kiljunen teille tämän ulkoasiainvaliokunnassa niin, että tässä on nyt lupaus ja näitä ydinaserajoituksia ei jatkossa pureta?
– Nyt en valitettavasti jaksa tämmöisiä yksityiskohtia muistaa, mutta ei kai näiden purkaminen silloin pöydällä kuitenkaan ollut. En myöskään sellaista muista. Tämä ei varmasti ollut ainakaaan tässä muodossa esillä, että niitä purkamassa oltaisiin.
Kaikkonen arvioi, että hallituksen pyrkimys ydinaserajoitusten purkamisesta tuli kuitenkin aika monelle yllätyksenä. Oppositiopuolueisiin oltiin oltu yhteydessä asiasta, mutta vaatimus parlamentaarisesta valmistelusta ohitettiin.
– Prosessikritiikki on annettu, mutta sinänsä ymmärrämme perusteita, miksi hallitus tätä muutosta esittää. Ja meidän näkemyksemme mukaan tässä nyt ollaan tulossa pohjoismaiselle linjalle. Lainsäädännöstä poistetaan rajoitteita, mutta muulla tavoin sitoudutaan siihen, että rauhan aikana ei Suomeen tuoda ydinaseita, Kaikkonen jatkaa.
Eduskunnassa on paraikaa käsittelyssä ajankohtaisselonteko ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintaympäristön muutoksesta. Siinä linjataan, ettei Suomi ole sijoittamassa ydinaseita alueelleen rauhan aikana.
Hallituksen ydinaserajoitusten purkamisen taustalla on pyrkimys poistaa lainsäädännölliset esteet Suomen puolustuksen mahdollistamiseksi osana liittokuntaa sekä Naton pelotteen täysimääräinen hyödyntäminen.