Elinkeinoelämän luottamus laskussa – alamäki kestänyt pian kaksi vuotta

Vähittäiskaupassa luottamus pysyi ennallaan, muilla päätoimialoilla suunta on alaspäin.
Teollisuudessa luottamus putosi kaksi pistettä syyskuussa edelliskuun lukemista. Uusin saldolukema oli -21. LEHTIKUVA/EELIS BERGLUND
Teollisuudessa luottamus putosi kaksi pistettä syyskuussa edelliskuun lukemista. Uusin saldolukema oli -21. LEHTIKUVA/EELIS BERGLUND

– Syyskuussa tultiin laajalla rintamalla alaspäin. Elokuussa luottamuksen pysähtyminen jäi siis väliaikaiseksi. Suomessa yritysten luottamus on laskenut nyt jo lähes kahden vuoden ajan. Selvää on, että tästä laskusuhdanteesta ei tulla ulos nopeasti. Työllisyydessähän huonommat ajat ovat vielä edessäpäin, kun paljon työllistävissä palveluissakin tahti alkaa hiljentyä, sanoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Teollisuudessa luottamus putosi kaksi pistettä syyskuussa edelliskuun lukemista. Uusin saldolukema oli -21. Luottamusindikaattori on yhä selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, joka on +1.

Syyskuussa rakentamisen luottamusta kuvaava saldoluku tippui arvoon -36. Saldoluku oli neljä pistettä vähemmän kuin elokuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on -7.

Palveluiden luottamus laski syyskuussa. Luottamusta mittaava saldoluku oli -4, joka on neljä pistettä vähemmän kuin elokuussa.
Vähittäiskaupassa luottamus säilyi syyskuussa ennallaan lukemassa -13. Pitkän aikavälin keskiarvo on -1.

Pakarisen mukaan kysyntä pysyy vaimeana, sillä epävarmuus korkotasosta säilyy pinnalla. Tämä heijastuu nyt niin yritysten kuin kotitalouksien investointimahdollisuuksiin. Korkeammat rahoituskustannukset syövät pelivaraa muulta kulutukselta.

Suomen talouskuvassa huolestuttavaa on EK:n mukaan nyt rakentamisen voimakas jarrutus, julkisen kulutuksen iso rooli sekä volyymikehityksen arviointi. Näistä kaikkien kolmen vaikutusta talouskuvaan kannattaa seurata tulevien kuukausien aikana sitä mukaa, kun tiedot tarkentuvat.

– Vaikka viimeisimpien luottamusindikaattoritietojen perusteella lyhyellä aikavälillä Suomen talouden kuva on heikentymässä, on pidemmän aikavälin näkymät kuitenkin myönteiset. Tulevien kuukausien aikana kannattaa silti muistaa, että kriisi on myös aina mahdollisuus uudistua, Pakarinen toteaa.

Ex-ministerin mukaan monia taloudelle tärkeitä uudistuksia viedään maaliin loppuvaalikaudella.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan SDP välttelee vaikeita päätöksiä.
Kiitosta heruu varsinkin yrittäjien eläkeuudistuksesta sekä kotitalousvähennyksen korottamisesta.
Mainos