Elinkeinoelämän luottamus ei ole kohentunut

Päätoimialoista teollisuuden luottamus painui alaspäin, vähittäiskauppa palautui.
Teollisuudessa luottamusta mittaava saldolukema painui syyskuussa tasolle -12 eli kolme pistettä heikommaksi kuin elokuun tarkistettu lukema. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Teollisuudessa luottamusta mittaava saldolukema painui syyskuussa tasolle -12 eli kolme pistettä heikommaksi kuin elokuun tarkistettu lukema. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Kokonaisuutena elinkeinoelämän luottamus pysyi syyskuussa lähes ennallaan, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

– Suomalaisyritysten suhdannearvioissa ei tapahtunut kokonaisuutena suuria muutoksia. Varastojen kasvu painoi kuitenkin teollisuuden lukemaa, kun taas vähittäiskaupan luottamusindikaattori palautui edelliskuun pudotuksesta, EK:n pääekonomisti Penna Urrila sanoo.

Teollisuudessa luottamusta mittaava saldolukema painui syyskuussa tasolle -12 eli kolme pistettä heikommaksi kuin elokuun tarkistettu lukema. Luottamusindikaattori on selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, joka on nolla.

Rakentamisen luottamusta kuvaava saldoluku koheni syyskuussa yhdellä pisteellä lukemaan -36. Pitkän aikavälin keskiarvo on -8.

Palveluiden luottamus pysyi syyskuussa vakaana, Luottamusindikaattorin saldoluku oli 0, eli sama kuin elokuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on +11.

Vähittäiskaupassa luottamus kohosi edelliskuun notkahduksesta. Uusin indikaattorin lukema on -9, kun elokuussa se oli tasolla -18. Pitkän aikavälin keskiarvo on -2.

– Suhdannekuva on alkanut vähitellen kohentua kuluvan vuoden aikana, mutta elpyminen on vielä hyvin varovaista. Suomalaisyritysten arviot tilanteestaan ovat selkeästi vaisummat kuin EU-maissa keskimäärin, ja erityisesti rakentamisen luottamus on heikkoa, Urrila jatkaa.

Ekonomistit näkevät merkkejä Suomen tuottavuuskasvun voimistumisesta.
Kokonaisinflaatio hidastui kesäkuussa 2,8 prosenttiin.
Kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi toukokuussa 7,6 prosenttia.
Mainos