Elina Valtonen: Valtion pörssiomistukset on perattava Ruotsin malliin

Kansanedustaja ihmettelee, miten Fortumin Uniper-kaupat ovat suomalaisen veronmaksajan intressissä.
Elina Valtonen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Elina Valtonen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustajan Elina Valtosen mukaan valtion omistukset pörssiyhtiöissä on tulevalla kaudella perattava samalla tavalla kuin Ruotsissa.

Hän viittaa viime päivinä puheenaiheena olleeseen Fortumin Uniper-kauppoihin. Kauppojen myötä Suomen valtiosta tuli välillisesti yksi Uniperin omistajista.

Valtonen kirjoitti samasta aiheesta jo viisi vuotta sitten Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan. Tuolloin Uniper-kauppojen myötä Suomesta tuli välillisesti suunnitellun Nord Stream II -kaasuputken rahoittajaksi.

– Miten Fortumin Venäjä-liiketoiminnan ja hyödykejohdannaiskaupankäynnin laajentaminen – Uniper on merkittävä trading-yhtiö – on suomalaisen veronmaksajan intressissä? Entä saksalainen hiilivoima? Keskustelua olisi hyvä laajentaa siihen, miltä osin valtion omistus listatussa yhtiössä yleensä on perusteltua, Valtonen kirjoitti

Ekonomistien mukaan on merkittävää, että viennin veto ei tule vain yhdestä toimialasta tai markkinasta.
Ville Kaunisto tyrmää SDP-edustajien ulostulon.
Paikallishallinnossa palkat ovat kohonneet neljä prosenttia yksityistä sektoria nopeammin.
Mainos