Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) vaatii, että Euroopan unionin jäsenmaat lopettavat turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille, kunnes Venäjä lopettaa hyökkäyssotansa.
Valtosen mukaan Euroopan komission tulee asettaa tiukemmat suuntaviivat Venäjän kansalaisten viisumihakemusten käsittelyyn sekä tehdä tarvittavia EU-lainsäädännön muutoksia turistiviisumikiellon toteuttamiseksi.
Schengen-maiden venäläisille myöntämien turistiviisumien määrä on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2025 Schengen-maat myönsivät venäläisille lähes 500 000 turistiviisumia.
– Venäjän kansalaisille ei tule myöntää turistiviisumeja niin kauan kuin Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa. Venäjä hyökkää Ukrainaan nyt jo viidettä vuotta. Ei ole oikein, että venäläiset nauttivat eurooppalaisen elämäntavan iloista ja vapauksista samalla kun heidän maansa pommittaa ukrainalaisten koteja, Valtonen sanoo tiedotteessa.
– Suomessa kiellettiin viisumien myöntäminen venäläisille ei-välttämätöntä matkustusta varten valtioneuvoston periaatepäätöksellä jo vuonna 2022. Sama tulee vihdoin tehdä EU-tasolla, ulkoministeri jatkaa.
Valtonen on pyytänyt muita jäsenmaita liittymään Euroopan komissiolle osoittamaansa yhteiseen kirjeeseen.
Kirjeessä esitetään turistiviisumien täyskiellon lisäksi Schengen-viisumien myöntämisen kieltämistä presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluville henkilöille, viisumirajoituksia venäläisille urheilijoille sekä EU-maiden kesällä sopiman taistelijoiden viisumikieltoa koskevan pakotteen tehokasta voimaan saattamista.
Myös pääministeri Petteri Orpo otti kantaa Ylen Ykkösaamussa Venäjän muodotaman uhan torjumiseen.
– Yksi konkreettinen keino, jota tulen esittämään ensi viikon Eurooppa-neuvostossa, on että Eurooppa lopettaa venäläisille turistiviisumien myöntämisen, Orpo kertoi.
Viron entinen presidentti Toomas Ilves sanoo, että viisumien kieltämisen pitäisi olla itsestään selvää.
– Ottaen huomioon, että Leipzigin iskua valmistellut [Venäjän sotilastiedustelupalvelu] GRU:n upseeri saapui Eurooppaan Italian myöntämällä turistiviisumilla, joka oli voimassa koko Schengen-alueella, tämän täytyisi olla no-brainer, Ilves kommentoi X:ssä viisumikieltoa.
Politico kertoi sunnuntaina, että Euroopan komissio valmistelee tiukempien viisumirajoitusten käyttöönottoa ja esittelee ehdotuksensa mahdollisesti tammikuussa.
Given that the GRU officer who ran the Leipzig attack entered Europe on an Italian tourist visa good throughout the Schengen area, it should be a no brainer. https://t.co/ERnDZ4dhCT
— toomas hendrik ilves (@IlvesToomas) October 11, 2026