Verkkouutiset

Uniperin työntekijä Saksassa. / LEHTIKUVA / AFP / LENNART PREISS

Elina Valtonen: Pääministerin kerrottava, paljonko suomalaisen tulee tukea Saksan kansalaisia

Saksan valtiosta voi tulla jatkossa Uniperin enemmistöomistaja.

Fortumin on kerrottu neuvottelevan Saksan kanssa Uniperin suorasta pääomittamisesta, mikä voisi nostaa Saksan valtion sen enemmistöomistajaksi. Esillä on myös ollut Uniperin kansallistaminen.

Fortum pääomitti Uniperia aiemmin kahdeksalla miljardilla eurolla. Heinäkuun lopulla julkistetun pelastuspaketin mukaan mahdollinen Saksan valtion lisätuki toteutettaisiin tavalla, joka ei laimentaisi osakkeenomistajien omistusta.

Poliittinen vetovastuu neuvotteluissa oli Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisella (sd.). Tuppurainen sanoi MTV:lle, ettei Suomi tulisi hyväksymään Uniperin kansallistamista ilman korvauksia.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen pitää tilannetta Suomen kannalta huolestuttavana.

– Jos Saksa on päättänyt tukea saksalaista kuluttajaa, niin pääministerin tehtävä olisi selvittää, miltä osin se on suomalaisen veronmaksajan tehtävä, Elina Valtonen tviittaa.

– Totta kai me kannamme Fortumin omistajina liiketaloudellisen riskin, mutta poliittinen riski on eri asia.

Omistajaohjauksen parlamentaariseen neuvottelukuntaan kuuluva Elina Valtonen huomauttaa Ilta-Sanomille, että heinäkuun neuvotteluprosessi on edelleen käsittelemättä.

– Mikä on se kokonaistappio, johon Suomen valtio on Fortumin kautta sitoutunut. Ja mistä muusta luovuttiin, Valtonen kysyy.

Kansanedustaja kaipaa vastauksia siihen, millä perusteella ostohinta laskettiin kesällä, jolloin Saksa hankki Uniperista 30 prosentin osuuden tukensa vastineeksi. Toisena ongelmana hän pitää sitä, ettei Fortum olisi velkomisjärjestyksessä etusijalla mahdollisessa konkurssitilanteessa.

Elina Valtosen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) pitäisi viimeistään nyt olla yhteydessä Saksan poliittiseen johtoon ja käydä läpi se, kuka kantaa tulevat tappiot.

– Nyt tulisi eritellä, että mikä johtuu liiketaloudellisesta riskistä ja mikä poliittisesta riskistä. Ja näiden nurkkapulttien puitteissa neuvottelijat kävisivät Saksan kanssa neuvottelut, Valtonen sanoo.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS